Skip to main content

Posts

Showing posts with the label äärioikeisto

Ääriliikkeiden toiminnan tukeminen on hyvin vaarallista, oli kyse oikeistosta tai vasemmistosta

Mississippin osavaltion lippu jonka vasemmassa yläkulmassa on upotettu konfederaation lippu kertoo siitä, että osa Amerikkalaisista pitää konfederaatiota oikeana puolena sisällissodassa (Kuva I) Ääriryhmien toiminta on aina vaarallista, sekä kaikkinainen väkivalta pitää tuomita. Samoin koskaan ei valtion johto saa lausunnoillaan antaa ymmärtää, että ääriliikkeisiin kuuluminen on jotenkin hyväksyttävää. Eli kaikki me olemme varmaan samaa mieltä Barrack Obaman kanssa siitä, että kukaan ei kasva vihaan ja väkivalta vain lisää väkivaltaa. Kun puhutaan Ku Klux Klanin toiminnasta sekä sen asemasta erityisesti USA:n etelävaltioissa, niin silloin tietenkään ei kukaan muista mainita sitä, että noissa etelävaltioissa on ihmisiä, joiden suku on kuulunut tuohon järjestöön jo USA:n sisällissodasta lähtien, ja muutenkin ainakin etelän maaseudulla on joillakin sellaisia asenteita sekä puheita, missä yllytetään surmaamaan mustia tai ajamaan heitä kotiseudultaan. Ja Etelävaltioissa on tietenki...