Charlottenvillen teko oli luokiteltavissa terrori-iskuksi, ja se osoittaa erittäin ikävää suuntaa terrorin muuttumisessa sellaiseksi, että siinä operoidaan esimerkiksi autoilla tai muilla helposti hankittavilla esineillä
Nykyään terrorin synkällä saralla on syntynyt uusi trendi, mikä on äärimmäisen vaarallinen. Nimittäin se että terroristit ovat alkaneet käyttää normaaleja esineitä kuten autoja tehdessään noita tekoja, jotka järkyttävät monia ihmisiä maailmassa. Tällaiset teot missä ihmisten päälle ajetaan tahallaan autoilla, ovat äärimmäisen tuomittavia sekä saavat aikaan varmasti pelkoa ihmisten mielessä. Itse olen kyllä miettinyt monesti sitä, että montako tällaista samankaltaista tekoa on maailmassa tehty ennen näitä kammottavia tekoja, jotka ovat olleet paljon otsikoissa? Eli montako kertaa tällainen julma ja harkittu väkivallanteko on oikeastaan laitettu päihteiden tai liikenneraivon piikkiin, ja esimerkiksi yhteys väkivaltaisiin ääriryhmiin kuten islamisteihin, natseihin tai äärimmäisiin sosialisteihin on jäänyt tutkijoilta huomaamatta. Tässä lähden sellaisesta olettamuksesta, että nuo tapaukset ovat saattaneet jäädä kunnolla tutkimatta, kun auto on saatu pysäytetyksi, ja kuski on ehkä sit...