Skip to main content

Posts

Showing posts with the label nauvostoliitto

Kissan seitsemän henkeä

Ihmisten mielessä on vuosisatojen ajan ollut sellainen käsitys, että kissalla on seitsemän elämää. Tuo käsitys on sellainen, että se liittyy “predestinaatio-oppiin” eli sielunvalleukseen,  ja on siten kristillisen teologian vastainen. Mutta kuitenkin tuo hiukan outo kotieläin on kirvoittanut monia ajatuksia ihmisten päähän, ja se tietenkin on tuonut inspiraatiota esimerkiksi SETI-ohjelmaan. Kun puhutaan esimerkiksi kuolemattomuudesta, niin aikoinaan on tutkijoita mietityttänyt sellainen ajatus, kuin että kykenisikö kissa sitten oikeasti kloonaamaan itsensä. Tällaista kykyä ei noilla “noitien serkuilla” kuitenkaan tiemmä oikeasti ole, mutta itse olen joskus miettinyt sitä, että kykenisikö joku nisäkäs tuottamaan neitseellisen alkion sisälleen, jolloin tuo olento sitten kloonaisi itsensä. Joskus ovat tutkijat oikein tätä asiaa tutkineet, ja kuten tiedämme, niin kissoilla ei tätä kykyä ole, tai ainakaan niillä ei pitäisi olla kykyä kloonata itseään. Kissoihin liittyy myös...