Miksi fanaatikot eristetään muista vangeista? Ja miksi eräs mies puukotti sivullisia raukkamaisella tavalla keskellä Turkua?
Kun puhutaan maamme rajamuodollisuuksista sekä esimerkiksi Turun puukottajan kaltaisen henkilön pääsystä maahamme, niin itse olen kyllä ihmeissäni, että eikö kukaan sitten ole koskaan kokenut tarvetta ottaa tuollaisilta maahan pyrkijöiltä sormenjälkiä, joita voidaan verrata samalla tavalla kuin esimerkiksi henkilön sormenjälkiä verrataan passihakemusten yhteydessä. Tuolla tavalla ehkä sitten saadaan ainakin ne ihmiset käännytettyä, jotka saavat kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta yrittävät uudelleen maahan. Turun puukottajan laittaminen vankimielisairaalaan on varmaan oikein, koska siellä sitten saadaan selville, mikä sai tuollaisen tavallisen nuoren miehen siirtymään ääri-islamistien riveihin, ja ryhtymän veritekoihin Suomessa. Se että hän oli kärähtänyt liputta matkustamisesta toisessa maassa ei suoraan muutu missään radikaaliksi islamiksi, eikä myöskään tuollainen asia kuin radikalisoituminen aiheuta aina sitä, että henkilö ryhtyy puukottamaan ihmisiä keskellä päivää. Eli sy...