Kuten "Paleface" niminen räppäri sanoo, niin köyhyys tulee kaikille kalliiksi. Tuloerojen kasvaessa kateus yhteiskunnassa lisääntyy, ja vaikka esimerkiksi korkeakouluista on puuhattu maksullisia, jotta kaikki halukkaat eivät niihin pääsisi, niin tällainen politiikka kyllä sitten jossain vaiheessa tulee hyvin kalliiksi maamme veronmaksajille. Se että maahamme syntyisi tuolloin yhteiskuntaluokka, joka kokisi itsensä jo valmiiksi syrjäytetyksi, niin se saattaisi sitten lisätä väkivaltaa yhteiskunnassa, vaikka tarkoitus olisi turvata raha-eliitiksi itsensä nimittäneiden henkilöiden lasten koulutus, jos näillä ei satu keskiarvo riittämään esimerkiksi oikeustieteellisen opintoihin. Jos esimerkiksi mellakoita alkaa syntyä, niin silloin on tietenkin paikallaan pohtia sitä, mikä yhteiskunnassa tuolloin alkaisi maksaa? Luuletteko että mellakkapoliisi sitten on ilmaiseksi työssä, tai että kukaan mellakoitsija oikeasti koskaan tuolloin maksaa aiheuttamiaan vahinkoja. Mellakoissa käy ai...