Espoon Suvela 1980-luvulla Elokuva “Huominen ei koskaan kuole” (“Tomorrow never dies”) esittelee itseasiassa eräänlaisen inhimillisemmän version noista elokuvista tutusta arkkikonnasta. Kyseinen hahmo on ajautunut rikoksen tielle, koska häntä on ikään kuin väärin kohdeltu yhteiskunnassa. Kuitenkin voidaan sanoa, ettei hänen tekonsa ollut muuten sitten mitenkään oikeutettu. Kuitenkin esimerkiksi jatkuva syrjiminen työpaikalla on asia, mikä varmasti aiheuttaa vihaa muita ihmisiä kohtaan. Se mikä ihmisiä eniten ottaa aivoon yhteiskunnassa on sellainen arkipäivän simputus. Sitä kohtaa joskus lähes jokainen henkilö lähes jokaisena arkipäivänä. Tuota simputusta sekä syrjimistä ovat esimerkiksi unohtuneet saunailtaa koskevat kutsut sekä jatkuva toisen henkilön työn vähätteleminen, ja tietenkin se että toiselle ei töissä sitten puhuta sanaakaan varmasti sitten saa aikaan vihareaktion, mikä saattaa purkautua esimerkiksi rikollisena toimintana. Yksi erityisen inhottava tapa kiusata ...