Yllä muuten GPS/RFID-implantti, jota käytetään koirien merkitsemiseen Vaikka tietokoneelle tapahtuisi tietomurto, ja kaikki sen sisältämä tieto sitten päätyisi vastapuolen käsiin, niin silti kaikki ei ole menetetty. Jos vastapuoli on saanut käsiinsä tietoa, mitä sen ei olisi pitänyt saada, on tärkeitä saada tuo tieto mitätöityä. Tiedosta voidaan tehdä mitätöntä esimerkiksi väittämällä sitä vale-informaatioksi tai sitten muuten tekemällä siitä epäluotettavaa. Informaatio-operaattoreiden tärkein tehtävä on saada vastapuoli epäilemään saamansa tiedon oikeellisuutta, varsinkin silloin jos tieto on jotenkin vahingollista, ja samalla eristää vastapuolen toimijoita toisistaan. Tuolloin informaatio-operaatioiden työntekijät voivat vuodattaa Internetiin sellaisia tietoja, joissa hakkereiden väitetään toimineen NSA:n laskuun, tai sitten serverillä väitetään olleen esimerkiksi väärennettyjä operaatiosuunnitelmia. Toki noita varastettuja dokumentteja voidaan hyödy...