Skip to main content

Posts

Showing posts with the label runot

Mistä valtio maksaa esimerkiksi runojen tutkijoille?

Hemelnin  pillipiiparin kuvituskuvaa Nykyään taas puhutaan siitä, mitä varten valtiolliset yliopistot opettavat veronmaksajien rahoilla esimerkiksi joitakin runonkerääjiä tai kansanperinnettä tutkiva henkilö saa valtiolta palkkaa.Kun mietitään sitä, miten paljon tuollainen runonkerääjä valtiolle maksaa, niin tietenkin kansanrunoutta voidaan ajatella esimerkiksi kansallistunteen herättäjänä, mutta kuten kaikki me tiedämme, niin on erittäin tärkeää puhua myös siitä, mitä jotkut noissa kansantarinoissa esitellyt välineet voisivat olla nykyaikaisten tutkijoiden käsissä, joilla on käytössään moderni huipputeknologia. Esimerkiksi maamme kansalliseepoksessa mainintoja Väinämöisestä sekä hänen hänen suhteestaan maamme kansallis-soittimeen Kanteleeseen. Tuon velhon tai tietäjän käytössä oli maaginen kannel, jonka avulla hän sitten esimerkiksi lauloi Joukahaisen suohon. Kyseinen kohtaus on varmaan yksi Kalevalan kuuluisimmista sekä eniten kuvatuista kohtaamisista, joissa nuori mie...

Elias Lönnrot on hyvä esimerkki siitä, miten tutkijan kuuluisi toimia kerätessään tietoa

Elias Lönnrot tunnetaan maailmalla Kalevalan eli maamme kansalliseepoksen kokoajana, joka Kajaanin piirilääkärinä ollessaan keräsi tuota teosta varten todella paljon runoja, joista syntyi sitten maamme sielu, kuten joidenkin ihmisten on tapana sanoa. Joidenkin ihmisten mielestä Lönnrot ei omistanut oikeuksia Kalevalaan, ja ehkä tässä asiassa olisi hyvä hiukan miettiä tekijänoikeuksia, nimittäin se että Lönnrot sanoi itsensä keränneen noita runoja merkitsemällä ne muistiin ei sinällään ole mikään plagiointi, vaan hän kyllä tämän asian varmasti on kertonut. Eli kyseessä oli kulttuurin tutkimukseen liittyvä työ, missä kartoitettiin maamme tai suomalaisen kansan perinteitä, mutta kuitenkin jotkut ihmiset joskus huomattavat siitä, että tiesivätkö nuo runonlaulajat sitten, että tuo kirja julkaistaan, ja olisiko Lönnrotin pitänyt maksaa heille tekijänoikeuksista? Se on kysymys, minkä olen joskus aikaisemmin tänä keväänä esittänyt, mutta kuten tiedämme, niin Lönnrot ei noita runoja ko...