Tulevaisuudessa ehkä saamme joskus kontaktin vieraaseen sivilisaatioon, jolloin voimme ehkä lähettää matkaan myös SETI (Search for Extraterrestrial Intelligence) luotaimia, joiden toiminta perustuu stealth-tekniikkaan
Jossain vaiheessa me ihmiset olemme lähdössä matkaamaan tähtiin, ja ehkä sitten siellä kohtaamme toisen älykkään sivilisaation, joka myös uteliaasti tarkkailee sitä, mitä me teemme. Tuo hetki jolloin lähdemme kotiplaneettamme turvasta lopullisesti tulee eteen viimeistään silloin, kun aurinko polttaa vetynsä loppuun, ja muuttuu punaiseksi jättiläiseksi, joka polttaa Maan pinnan aavikoksi, tai vaikka me silloin voisimme muuttaa tunneleihin asumaan, niin jossain vaiheessa auringossa tapahtuu nova-purkaus, mikä tuhoaa maapallon, jolloin meille tulee eteen ajolähtö. Tässä kirjoituksessa lähden siitä, että kun saamme kontaktin toiseen sivilisaatioon, niin me ihmiset olemme kuitenkin tuolloin se kehittyneempi sivilisaatio, jonka pitää tuntea vastuu siitä, että emme lähde tukemaan mitään sellaista kehitystä, jota emme voi hyväksyä. Eli emme saa silloin tehdä samaa virhettä, jonka eurooppalaiset tekivät Tyynenmeren saarilla ja lähteä tukemaan jotain harvainvaltaa tai luomaan...