Kiina vahvistaa globaalia asemaansa jatkuvasti, mistä on osoituksena se, että tuo valtio sitten ottaa osaan Venäjän johdolla Itämerellä tapahtuvaan sotaharjoitukseen
Tiangong-1 avaruusasema Kiina ja Venäjä ovat nyt sitten harjoittelemassa yhdessä tässä Itämerellä, mikä sitten tietenkin merkitsee sitä, että maailman poliittinen tilanne on muuttumassa niin, että myös Kiinan kansantasavalta on ryhtynyt toimimaan globaalisti, mikä näkyy tällä hetkellä myös tässä Suomen eteläisellä puolella. Ja tällaiset harjoitukset joihin osallistuu erittäin nimekkäitä sota-aluksia tietenkin on suunnattu osittain Yhdysvaltoja sekä NATO:a vastaan, mutta se tietenkin on vain osa totuutta, mikä saattaa olla joidenkin ihmisten mielestä tarua ihmeellisempi. Nimittäin nuo harjoitukset ovat osa kansainvälistä asekauppaa, missä liikkuu varmasti miljardeja dollareita vuodessa, ja vaikka Venäjä sekä Kiina ovat ikään kuin tulleet USA:n vanavedessä esimerkiksi avaruuspuolustusta kehitettäessä, niin niistä ainakin Kiina on näyttävästi demonstroinut omia ASAT-välineitään. Näihin välineisiin kuuluu edistyksellinen satelliitti, joka kykenee hallitusti kääntämään vastustajan sa...