Ihmismieli on hyvin synkkä paikka, ja aina välillä sitten tulee vastaan ihminen, jolla ei ole mitään omaatuntoa tekojensa suhteen.
Väkivallasta ja varsinkin perheen sisäisestä väkivallasta sekä siitä aiheutuvista traumoista on vaikea kirjoittaa. Jos ihmistä hakataan sekä alistetaan lapsena, niin hän saa siitä trauman, mikä voi ilmetä myöhemmin väkivaltaisena käytöksenä muita ihmisiä kohtaan, ja varsinkin jos oma vanhempi on ollut tuollaista ihmistä kohtaan väkivaltainen, niin silloin on suuri uhka siitä, että hän siirtää tuon käytösmallin omiin lapsiinsa. Tuota tilannetta kutsutaan “Lucifer-efektiksi”, missä alistettu henkilö päästessään samaan asemaan, kuin hänen kiusaajansa oli muuttuu itse kiusaajansa kaltaiseksi, ja alkaa esimerkiksi pahoinpidellä omaa perhettään. Elokuva “The Ring” kertoo tarinan filminauhasta, joka sitten surmaa katsojansa. Tuossa filmissä on sellainen hiukan erikoinen asia, että tuollainen kuvanauha voi oikeasti aiheuttaa niin kovan pelkotilan, että ihminen saa silloin ikään kuin sairaskohtauksen. Tuollaisen pelkotilan syntyminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa, vaan se vaatii tuol...