Skip to main content

Posts

Showing posts with the label tukholma

Terrorismi sekä politiikka ovat aina olleet asioita, jotka liittyvät toisiinsa (Muslimitkin voisivat olla hiukan suvaitsevia meitä kohtaan)

Kauhu astui Tukholmaan, kun joku otti rekan luvatta käyttöönsä, ja lähti ajamaan sillä väkijoukkoon. Seurauksena oli todella surullinen tapaus, josta voidaan lukea lehdistä. Se että tämä isku tapahtui kuntavaalien alla on varmasti saanut jotkut poliitikot tai vaaliehdokkaat heittelemään kommentteja, mitä he eivät ole välttämättä miettineet loppuun. Kuitenkin meidän yhteiskunnassamme ei saa olla vallalla sellainen käsitys, että kaikki mikä kuuluu muiden kulttuurien tapoihin on oikein. Ideana suvaitsevaisuudessa on, että myös muslimien tiettyjä tapoja voidaan pitää rikollisina, ja heidän tapaansa toimia sekä myös heidän asenteitaan voidaan myös arvostella. Eli ei ole rasismia arvostella kunniamurhia tai ylipäätään muslimien mielestä uskontoon kuuluvia lapsiavioliittoja. Samoin muslimitkin voisivat olla meitä kohtaan myös suvaitsevia, ja ymmärtää että myös meillä länsimaissa olevilla ja täällä asuvilla ihmisillä on oikeus omiin arvoihimme ja asenteisiin sekä uskontoomme, joten hek...