Skip to main content

Posts

Showing posts with the label filmi

Elokuva ei ole vaaraton työkalu, varsinkin jos tekijöinä ovat ammattilaiset

Elokuva ei ole vaaraton työkalu. Kun pohditaan esimerkiksi sellaista elokuvaa, kuin “Täällä Pohjantähden alla”, niin tuo elokuva varmasti herättää epäilyksiä Akseli Koskelan vaikuttimia kohtaan. Eli tuo suuri “punapäällikkö” on todellisuudessa pelkkä omaa etuaan ajava lurjus, jolla ei ole mitään muuta työtä ollut kuin teloittaa muita henkilöitä, joista valtaosa on ollut aseettomia, ja tuo mies sitten surmaa myös omia perheenjäseniään saadakseen haluamansa, sekä toimii samalla myös valkoisten ilmiantajana. Kyseinen henkilö ei varmasti komeile missään sankarien roolissa, koska hän niin mielellään sitten tekee rikoksia selvitäkseen itse pulasta. Tuo hahmo on siis suomalaisen elokuvan suurin arkkikonna, mitä mikään elokuvien tuottaja on kyennyt luomaan. “Täällä Pohjantähden alla” sopii aiheensa eli Punakapinan sekä Akseli Koskelan käytöksen ansiosta myös varoittavaksi esimerkiksi jenginuorille, jotka sitten saavat tuosta elokuvasta sellaisen hyvän kuvan siitä, mitä tuollainen jeng...