Elokuva ei ole vaaraton työkalu, varsinkin jos tekijöinä ovat ammattilaiset

Elokuva ei ole vaaraton työkalu. Kun pohditaan esimerkiksi sellaista elokuvaa, kuin “Täällä Pohjantähden alla”, niin tuo elokuva varmasti herättää epäilyksiä Akseli Koskelan vaikuttimia kohtaan. Eli tuo suuri “punapäällikkö” on todellisuudessa pelkkä omaa etuaan ajava lurjus, jolla ei ole mitään muuta työtä ollut kuin teloittaa muita henkilöitä, joista valtaosa on ollut aseettomia, ja tuo mies sitten surmaa myös omia perheenjäseniään saadakseen haluamansa, sekä toimii samalla myös valkoisten ilmiantajana.

Kyseinen henkilö ei varmasti komeile missään sankarien roolissa, koska hän niin mielellään sitten tekee rikoksia selvitäkseen itse pulasta. Tuo hahmo on siis suomalaisen elokuvan suurin arkkikonna, mitä mikään elokuvien tuottaja on kyennyt luomaan. “Täällä Pohjantähden alla” sopii aiheensa eli Punakapinan sekä Akseli Koskelan käytöksen ansiosta myös varoittavaksi esimerkiksi jenginuorille, jotka sitten saavat tuosta elokuvasta sellaisen hyvän kuvan siitä, mitä tuollainen jengin johtaja voisi saada aikaan.

Elokuvan hahmo Akseli Koskela on siis paikallinen punapäällikkö, joka ei tee muuta kuin ammu aseettomia, ja sitten laittaa syyt muiden päälle. Suuri osa noista Koskelan tekemistä rikoksista sysätään muiden päälle, ja todistajat vaiennetaan teloituskomppanian toimesta. Toinen mahdollisuus elokuvien käyttöön esimerkiksi peitetarinoiden testaamiseen voisi liittyä sellaisiin elokuviin kuin Chaplinin “Diktaattori”, joissa ikään kuin ivataan joitakin poliitikkoja tai jengien jäseniä, joita sitten muka palvotaan. Kun puhutaan siitä, miten tuollaisia elokuvia käytetään esimerkiksi peitetarinoiden testaamiseen on se, että tällaiseen elokuvaan miksataan aitoa “Hitleriä”, ja sitten testataan sitä, millainen reaktio ihmisille tulee tällaista elokuvaa katsottaessa.

Eli tällöin testataan sitä, että tajuavatko ihmiset ollenkaan, milloin kuvissa on oikea “Hitler”, ja milloin niissä esiintyy Herra Chaplin. Mutta elokuva on muullakin tavalla vaarallinen taiteenlaji väärissä käsissä, ja tämä tietenkin liittyy “informaation vääristelyn” nimellä tai tuttavallisesti “propagandana” tunnettuun asiaan. Nimittäin nämä elokuvat ovat keino vääristellä henkilön sanomaa. Tuolloin tehdään esimerkiksi juuri “Diktaattorin” kaltaisia elokuvia, joiden tarkoitus on tietenkin virallisesti naurattaa ihmisiä. Mutta sitten nuo elokuvat voidaan esittää todellisina tapahtumina, ja ehkä tuo “Diktaattori” oli sitten sellainen tutkielma, joka tehtiin sitä varten, että Chaplin olisi jotenkin puhunut sivu suunsa, ja maininnut jollekin tuon henkilön omaan  lähipiiriin kuuluvalle esiintyvänsä Hitlerin roolissa.

Silloin tietenkin salaisuus olisi voinut vuotaa sellaisille tahoille, joiden korviin tätä ei olisi haluttu kertoa. Ja muistakaa, että elokuva voidaan dubata ilman, että näyttelijä sanoo yhtään sanaa nauhoille. Joten itse olen joskus ajatellut, että mitä jos joku palkkaa näyttelijän esittämään esimerkiksi jotain öljysheikkiä, ja sitten tuo filmi dupataan täyteen islamistista hurmahenkeä. Tuon takia elokuvaa voidaan pitää hyvin vaarallisena työkaluna.

Mutta tietenkin elokuvien varjolla voidaan toteuttaa myös huippuluokan “mustia operaatioita”, eli esimerkiksi kommandoryhmä voi toimia elokuvien varjolla. Tällainen ryhmä voi saapua maahan esiintyen esimerkiksi filmi-ryhmänä, joka sitten auttaa heitä selittämään esimerkiksi iskuun tarvittavat rynnäkkö-aseet, jotka voidaan esittää elokuvarekvisiittana sekä maastopuvut ja sotilas-kengät tuohon filmiin kuuluvana tarpeistona.

Samoin koulutus voidaan naamioida filmin tekemiseksi, jolloin tuo toiminta ei sitten herätä niin suurta huomiota kuin yleensä. Ja samoin tuollaiseen koulutukseen ei silloin tarvitse hakea lupaa, kun se selitetään elokuvien tekemisellä. Esimerkiksi CIA:n tiedetään esiintyneen filmiryhmänä, kun se suorittaa erilaisia operaatioita. Väkivalta-elokuvissa voidaan esittää esimerkiksi oikeasti tapahtuneita ryöstöjä, joissa käytetyt asut tai niiden jäljitelmät vetää joku näyttelijä päälleen. Samoin ryöstössä käytettyjä repliikkejä voidaan toistaa elokuvassa.

Väkivalta-elokuvissa sitten saattaa olla myös sellainen asetelma, että joku rillipää hakataan puolikuoliaaksi, ja sitten siinä voidaan kyllä laittaa ihmiset ajattelemaan, että olisiko joku voinut kuitenkin mennä tuollaiseen tilanteeseen väliin. Osa noista elokuvista on tehty puhtaasti siksi, että niissä esitellään toimintamalleja, missä ryöstö- tai murha-jengin päällikkö ampuu alaisensa keikan päätteeksi, ja tällaiset kohtaukset tietenkin herättävät ihmisten halua värväytyä jonkun Mafian miehen palvelukseen.

Siinä tulee joka kerta sitten mieleen, että miten monta kertaa tällaiset rikolliset ovat jättäneet keikan maksamatta. Eli maksun hetkellä miehelle annetaan salkku, missä on dynamiittia sekä valokenno tai pyykkipoika, johon on liitetty sähkönalli, joka saa sen räjähtämään kappaleiksi. Mitään kovin loistokkaita kohtaloita eivät elokuvien pahikset sitten eivät koskaan muutenkaan koe, vaan yleensä niissä käy niin, että pääkonna pakenee paikalta helikopterilla, kun alaiset sitten yksitellen kuolevat “hyvisten” luoteihin.

Mutta elokuvia käytetään myös siihen, kun ihmisiä houkutellaan puhumaan vaikkapa aseista, joita heidän kotonaan sälytetään. Noissa elokuvissa aseet ovat ikään kuin näyttävässä pääroolissa, mutta niissä on yksi yhteinen piirre: mikään niistä ei ole mitenkään erityisen laillinen, ja jos sitten joku tuttava tuollaisen välineen elokuvassa näkee, niin hän saattaa möläyttää noista asioista väärille ihmisille. Kun keskustellaan esimerkiksi pornografiasta, niin silloin tietenkin tulee mieleen hyvin epämoraalinen elokuvatyyppi, mutta tässä sanon, että kyseinen asia ei kovin vahingollista ole, paitsi jos ihminen elää morganiaanisessa avioliitossa.

Eli hänen ihmissuhteensa perustuu muuhun kuin puhtaasti toisesta pitämiseen, ja silloin saattaa tuollainen pornografia muuttua todella ikäväksi hänen aviosuhteelleen, joka perustuu tietenkin taloudellisiin asioihin. Tai sitten nämä asiat ovat tuossa suhteessa jotenkin tabu, joka pitää vaimentaa tehokkaasti.

Tuolloin saattaa sitten tuollainen asia muuttaa suhteen luonnetta hyvin paljon. Kun sensuuria tarkastellaan tarkoin, niin tietenkin se, että jotain asiaa halutaan sensuroida merkitsee sitä, että se on jotenkin jollekin ihmiselle kiusallista. Ja tuo sensuuri sitten saa varmasti joidenkin tutkijoiden mielenkiinnon heräämään tuota asiaa kohtaan.

http://kirjabloggaus.blogspot.fi/