Peliteoria sekä sivistyksen aamunkoitto ja yhteiskunnan sekä valtioiden välisten toimintojen kehityksen tarkastelua tuon teorian näkökulmasta

Peliteoria on eräs sosiologiaan, yhteiskunta- sekä erityisesti sotatieteisiin sekä evoluutioon liittyvistä teorioista, joiden mukaan organismi pyrkii aina maksimoimaan oman etunsa. Tuolloin tietenkin tulemme siihen päätelmään, että myös valtio voi käyttäytyä kuin mikä tahansa organismi, ja siksi valtiota voidaan verrata esimerkiksi portugalin sotalaivan kaltaisiin maneetti- tai muurahaisyhdyskuntiin. Noiden yhdyskunnissa elävien eläinten vahvuus on siinä, että ne toimivat ryhmänä yhteisen edun saavuttamiseksi, ja noissa yhdyskunnissa on sellainen yhteinen piirre, jonka mukaan sen yksittäinen jäsen voidaan uhrata yhteisön edestä, joka toimii kuin yksi ainoa valtava supereliö.

Tuollainen käytös missä yksilö antaa kaikkensa yhteisön edestä takaa esimerkiksi vaeltaja-muurahaisten menestyksen, mutta aina välillä ne joutuvat tekemisiin esimerkiksi muurahaiskarhujen kanssa, jotka verottavat melkoisesti niiden populaatiota, ja tietenkin myös muut muurahaiset ovat noiden vaeltajien kanssa oppineet elämään. Ne ovat rakentaneet pesiä, joissa niiden on helppoa elää sekä suojella omia toukkiaan. Ja näiden muurahaisten menetys perustuu siihen, että ne viljelevät erästä sientä, joka suojelee niitä sotilas- eli vaeltaja-muurahaisilta, joiden kitiinikuoreen tarttuessaan tuo sieni sitten valtaa urinsa ruumiin.

Kekomuurahainen taas selviää tuosta sienestä siten, että  ne pitävät aktiivisesti huolta toistensa kitiinikuorista, ja pyykivät itöt pois toistensa päältä, jotta ne eivät sitten saisi niiden rihmoja omaan kehoonsa, koska jos tuon sienen rihma tunkeutuu noiden muurahaisten kuorissa oleviin  hengitystä varten oleviin aukkoihin, niin silloin sieni surmaa uhrinsa tehokkaasti.  Kun pohditaan yhdyskunnissa elävien eliöiden olemusta, voidaan ajatella sellaista asiaa, että ehkä vieras äly olisi jotenkin muurahaisen kaltainen olio, joka tarvitessaan älyä liittää esimerkiksi tuntosarvensa yhteen, jolloin ne voivat liittää aivonsa yhteen, ja tällöin tuo muuten ehkä hyvinkin primitiivinen laji sitten voi aina välillä innovoida yhdessä uusia asioita, ja kun innovointiprosessi sitten on loppu, niin sen yksilöt voivat toimia kuin robotit ja toteuttaa tuon innovaation.

Valtiotieteelliseltä näkökannalta katsoen myös kansakunnat ovat kuin muurahais-yhdyskuntia, joiden jäsenet tekevät työtä yhteisen päämäärän eteen. Samoin valtiot puolustavat kansalaisiaan muiden valtioiden harjoittamalta sen kansalaisiin kohdistuvaa oikeudetonta toimintaa vastaan. Samoin valtiolla ei ole maata antaa muille loputtomasti, joten valtion pitää puolustaa itseään omaan alueeseensa  kohdistuvia  anastus-yrityksiä vastaan. Kansat siis käyttäytyvät kuin yhdyskunnissa elävät eläimet kun ne koettavat saada aikaan sellaisia asioita, joilla ne voivat maksimoida oman etunsa. Mutta peliteoria on muutakin kuin vain yksilön oman edun maksimoimista.

Nimittäin kaikilla eliöillä on muutamia vaistoon perustuvia toimintoja, joilla ne ikään kuin varmistavat lajin säilymisen, ja tuollaiset lajille välttämättömät toiminnot ilmenevät esimerkiksi eräillä muurahaisilla kuten  termiiteillä sekä muutamilla muilla yhdyskunnissa elävillä eläimillä, joilla on erityinen sotilas-kasti, joka suojelee näitä olioita muiden lajien hyökkäyksiltä. Samoin kerran jo tässä tekstissä olen maininnut, että on olemassa muurahaisia joita kutsutaan sotilas- tai vaeltajamuurahaisiksi, koska ne eivät rakenna pesää, mikä tietenkin saa aikaan sen, että koko yhdyskunta saattaa esimerkiksi hukkua, kun rankkasateiden aika tulee, tai sitten loispistiäinen munii niiden kuningattaren päähän, mikä saa yhdyskunnan munantuotannon päättymään, jolloin se sitten näivettyy kuoliaaksi. Nämä aggressiiviset isokokoiset muurahaiset ryöstelevät esimerkiksi toisten muurahaislajien pesiä, ja vievät niistä toukat omiksi orjikseen. Termiitteillä on tuota hyökkäystä vastaan erityinen sotilaskasti, joka on varustettu erittäin suurilla leuoilla, joiden tarkoitus on surmata pesään tunkeutuvat muurahaiset.

Sitten tietenkin koska kyseessä on peliteoriaan kuuluva toiminto, ja kirjoitelma sitten käsittelee peliteoriaa, niin silloin voidaan muistuttaa siitä, että jopa kaikkein kovimmilla sekä parhaiten varustetuilla hyökkääjillä on heikkoja kohtia, joita niiden viholliset varmasti sitten oppivat hyödyntämään. Luonnossa peliteoria ilmenee sellaisena toimintana, että kaikille hyökkäyksille on kehittynyt vastahyökkäys-taktiikka, joka saattaa olla hyvin erikoinen. Esimerkiksi tietyt loismuurahaiset hyödyntävät tuota sotilasmuurahaisten tapaa hyökätä toisten lajien pesiin, ja sitten nämä muurahaiset alkavat näytellä orjiksi lähteviä toukkia, mistä sitten seuraa yleensä koko sotilas-muurahaisten yhdyskunnan kuolema.

Tuo pieni muurahainen asettuu muurahais-kuningattaren tuntosarvien väliin, ja samalla työntää myrkkyään kuningattaren hermostoon, mikä saa sen käyttäytymään vihamielisesti muuta yhdyskuntaa kohtaan. Samalla tuo pieni muurahainen munii tuon muurahaisyhdyskunnan kuningattaren munien suvullisesti hedelmöitettyjen munien päälle, jolloin sen toukka sitten syö nuo kallisarvoiset kuningatar-toukkia sisältävät munat poskeensa.  Samaa tekee myös maantiepistäinen mehiläisille, eli tuo pieni loispistiäinen munii munansa nimenomaan kuningatarmehiläiseen, joka sitten infektoituu sekä tietenkään ei tuolloin enää pysty tuottamaan munia sekä uusia yksilöitä, jolloin yhdyskunta tulee kuolemaan. Samoin on olentoja, jotka kääntävät vihollisen parhaat aseet sitä itseään vastaan. Ja yksi niistä on pieni punkki, joka asettuu termiittisotilaan valtavan leuan pohjaan, ja sitä kautta sitten soluttautuu tuon olennon pesään.

Se nimittäin kopioi itselleen termiitti-kuningattaren lähettämän kemiallisen kutsun, ja ikään kuin huijaa tuota sotilasta viemään itsensä kuningattaren kammioon, jossa se sitten alkaa syödä kuningatar-munia, ja samalla tuo pieni vieras sitten syö poskeensa kuningattaren hajuelimet, joilla se komentaa alaisiaan. Tuo sitten saattaa aiheuttaa myös kuningattaren kuoleman, koska se ei enää kykene ottamaan yhteyttä alaisiinsa, ja koska se sitten on menettänyt tuoksun, jonka avulla se hallitsee muita, niin silloin saattaa käydä niin, että joku pesän vartijoista havaitsee oudon olennon kuningattaren itsensä hedelmöittämien munien läheltä, ja sitten koska tuota feromonia ei enää ole, niin alaiset sitten repivät tuon entisen pesän hallitsijan kappaleiksi. Tällaisia asioita hyödynnetään nykyaikaisessa aseteknologiassa. Eli vaikka nanoteknologia sekä UCAV:t ovat valtaamassa taivaita, niin kuitenkin voidaan sanoa, että niitä vastaan kehitettyjä vasta-aseita on jo olemassa.

Yksi niistä on tietenkin ECM (Electronic Counter Measures) laitteisto, joka estää noiden robottien kommunikoinnin päämajansa kanssa. Mutta tietenkin myös erilaisia “loislentokoneita” voidaan käyttää esimerkiksi UCAV:n tuhoamiseen. Tuollaiset “loislennokit” asettuvat taisteluvälineiden pinnalle, ja sitten ne vain “roikkuvat” sen pinnasta. Tuollaiset nanokokoiset lennokit voivat joko auttaa paikantamaan UCAV:n tukikohdan GPS:n avulla, ja sitten esimerkiksi raskaat pommittajat voivat hyökätä tuohon tukikohtaan. Tai sitten noita hyökkääviä robotteja varmasti yritetään myös hakkeroida. Eli niitä voidaan yrittää ottaa hallintaan, ja sitten kun nuo koneet laskeutuvat tukikohtiin, niin silloin hakkerit voivat sen avulla hyökätä noita paikkoja sekä niissä olevia installaatioita vastaan. Tuolloin UCAV:stä tulee ikään kuin Troijan hevonen, joka käännetään sen luojia vastaan.

Tai sitten joku valtio rakentaa vain kopion jostain lennokista, ja sitten ohjaa sen vaikka lentotukialuksen komentosiltaa päin. Kuten tästä voitte huomata, niin kaikille aseille kehittyy vasta-aseita, kuten esimerkiksi panssarivaunuja vastaan kehitettiin sinko, joka on tarpeeksi kevyt, jotta sitä voidaan kuljettaa yhden miehen voimin, ja jonka läpäisykyky riittää tankin tuhoamiseen. Mutta sitten tietenkin sinkomiesten päänmenoksi on kehitetty kiikarikivääreitä sekä pieniä helikoptereita, joiden avulla nuo miehet voidaan eliminoida tehokkaasti. Eli tuolloin käytetään samoja tekniikoita kuin tarkka-ampujien etsinnässä sekä eliminoinnissa. Mutta tietenkin sinko on edelleen tehokas ase, jos sillä päästään ampumaan piilosta.

Tuolloin käytetään samoja taktiikoita kuin kiväärin kanssa toimittaessa, mutta kohde on vain isompi. Mutta sinko mainitaaan tässä kuitenkin vain varusteena, joka on kehitetty voittamattomana pidettyä asetta eli panssarivanua vastaan, ja tietenkin sitten alettiin kehittää panssareita, jotka kestävät onteloammuksen suunnattua paineiskua, mutta tietenkin on kehitelty singon ammuksia, joissa on esimerkiksi hiilivetyä tuon ammuksen kuoren sisällä, mikä tehostaa räjähdysvaikutusta. Nimenomaan sotilaat ovat ottaneet peliteorian omakseen, ja esimerkiksi ydinaseita koskevia taktiikoita sekä strategioita hiotaan tuon teorian kannalta.

Ydinaseiden tukikohtien suunnittelusta on olemassa kaksi pääasiallista koulukuntaa, joista toinen vannoo raskaasti panssaroitujen kiinteiden ohjus-siilojen nimeen, ja toinen taas korostaa liikkuvuutta, jolloin järjestelmän selviäminen iskusta perustuu siihen, että tätä ydinasetta ei havaita ennen laukaisua. Kuitenkin myös ohjus-siiloissa olevien ohjusten tuhoaminen voi olla vaikeaa, koska niitä voidaan puolustaa ABM (Anti Ballistic Missile) järjestelmillä, vaikka toki STEALTH-lentokoneet voivat iskeä noita siiloja vastaan esimerkiksi (A)JDAM (Atomic JDAM) eli ydinkärjellä varustetuilla täsmä-aseilla.

Täsmäpommien kanssa toki on opittu elämään, ja ECM-järjestelmien avulla voidaan GPS-hakeutuvien pommien tarkkuutta pudottaa tehokkaasti, ja jos ilmakehän yläosiin muodostetaan plasmakerros, niin silloin GPS-signaali ei pääse sen lävitse, eikä myöskään pitkän matkan radioaaltojen avulla tapahtuva kommunikaatio toimi. Sitten tietenkin voidaan siirtyä laserin avulla tapahtuvaan kommunikaatioon, mikä ei ole niin helposti häirittävissä kuin radioaaltoihin perustuva viestintä, mutta laserin ongelma on se, että tuo laite ei kykene viestimään esimerkiksi näköesteen läpi, mikä rajoittaa sen käyttöä.

Eikä laserin avulla tapahtuva viestintä ole myöskään mitenkään helposti hyödynnettävissä esimerkiksi taktisessa tilanteessa, koska tuo laitteisto pitää suunnata erittäin tarkasti. Jos viestintään taas käytetään LED-valoja, niin silloin tietenkin vihollisen suuntimomiehet sekä infrapuna- ja valoa vahvistavilla tähtäimillä varustetut tarkka-ampujat voivat helposti havaita tuon valon, jota voidaan häiritä savulla. Mutta kuitenkin tuollaisen raskaasti panssaroidun tukikohdan lähelle voidaan tuoda sitten SADM  (Special Atomic Demolition Munition) tai sen henkilökuntaan voidaan kohdentaa salamurha-operaatioita. Toisaalta esimerkiksi avaruussukkula voi tehdä myös tuollaisesta raskaassa tukikohdassa olevasta aseesta erittäin vaikeasti tuhottavan.

Näet jos tuo ase laukaisee avaruuteen kiertoradalle sijoitettavan FOBS (Fractional Orbital Bombardment System)  taistelukärjen, niin silloin sukkulan avulla voidaan isku perua. Sukkulaohjelmaa arvosteltiin aikoinaan siitä, että tuon välineet avulla voitiin avaruuteen laukaistut strategiset taistelukärjet sitten kerätä takaisin maahan, jolloin myös Minutemanilla tai SS-18-ohjuksilla voi olla samanlaisia tehtäviä kuin strategisilla pommikoneilla. Toki noita kiertoradalla olevia asejärjestelmiä voidaan tuhota SIS (Satellite Integrated System) aseilla. Tuollaiset ehkä siviili- kuten viestintä- yms. tehtävissä toimiviin satelliitteihin liitetyt ydinaseet laukaistaan ehkä hyvinkin yllättäen  avaruudessa, jolloin niiden avulla voidaan saattaa avaruuteen sijoitetut FOBS-aseet sekä GPS-satelliitit toimintakyvyttömiksi. Nuo aseet tietenkin tuhoavat myös tiedustelu- ja muita taistelun tukemiseen tarkoitettuja satelliitteja, jolloin esimerkiksi kohteiden määrittäminen sekä muu viestintä ehkä valtameren takana olevan päämajan kanssa vaikeutuu.

Myös GPS-satelliitteja voidaan tuhota  tappaja-satelliittien avulla, mutta myös esimerkiksi mannertenvälisten ohjusten parvia voidaan vahingoittaa elektromagneettisella aseella sekä räjäyttämällä ydinaseita niiden keskellä, jolloin EMP- eli sähkömagneettinen pulssi vahingoittaa myös vihollisen komentojärjestelmiä, mikä estää laukaisukoodien lähettämisen esimerkiksi ohjus-sukellusveneille. Mutta tietenkin myös ABM eli vastaohjusten kehittäminen on vähentänyt strategisten ydinaseiden merkitystä, mutta tietenkin myös näitä aseita kehitetään jatkuvasti. Monet nykyaikaiset ydinaseet ovat sellaisia, että niissä on erittäin ohut taistelukärki, mikä tietenkin vähentää kineettistä energiaa käyttävien aseiden tehoa, koska kapea neulamainen taistelukärki tarjoaa vaikean maalin kohti tuleville ohjuksille.

Tuollainen erittäin kapea taistelukärki voi myös tunkeutua maahan, ja aiheuttaa maanjäristyksiä joilla sitten voidaan vaurioittaa vihollisen tukikohtia todella pahasti. Samoin iskut päämajoja vastaan tehdään nykyään niin, että samaan kohtaan ammutaan useita ydinaseita peräkkäin, mikä lopulta sitten varmasti avaa myös komentojärjestelmän bunkkerien katon. Liikkuvan päämajan kuten lentokoneeseen sijoitetun komentokeskuksen  tuhoaminen tietenkin on helppoa, jos se satutaan havaitsemaan ja hävittäjät ehtivät hyökätä sitä vastaan. Samoin EMP-aseet voivat vaurioittaa noita koneita erittäin vakavasti. Mutta kuten tiedämme, niin ABM-järjestelmät kehittyvät jatkuvasti, ja laseraseiden tulo myös tälle sektorille on varmasti odotettavissa.

Nuo järjestelmät ovat sellaisia, että niissä käytetään valtavia kilometrien pituisia hiilimonoksidi-lasereita, joiden päissä on hiukan pientä radioteleskooppia muistuttava peili, joka sitten ohjaa tuota sädettä kohti kohteitaan. Ja hyökkäys toiselle puolen maailmaa tapahtuu sitten sillä tavalla, että lasersäde lähetetään maapallon kiertoradalla olevien peilien kautta kohti kohdettaan. ABM-järjestelmät ovat aiheuttaneet sen, että myös kiertoradalle ollaan lähettämässä magneettirataan perustuvia asejärjestelmiä, joiden teho perustuu kineettiseen energiaan.

Äärimmäinen esimerkki tällaisesta järjestelmästä on “PROJECT THOR”, jossa ydinkäyttöinen satelliitti laukaisee harjateräksen kappaleita erittäin pitkän magneettisen “gaussin radan” läpi, ja tuo järjestelmä voi nostaa ammuksen nopeuden jopa 20 000 kilometriin tunnissa, jolloin sen sisältämä iskuenergia tuhoaa kohteen erittäin tehokkaasti. Mutta vielä vaikuttavampi laite on ainakin teoriassa mahdollista toteuttaa. Se on äärimmäinen versio ratatykistä (railgun), ja oikeastaan tämä väline olisi pelkkä avaruuteen asennettu LHC (The Large Hadron Collider) -kiihdytin, joka sitten vedetään suoraksi. CERN:issä oleva LHC-kiihdytin on laite, jolla ammutaan atomien ydinten hiukkasista irti esimerkiksi kvarkkeja sekä higgsin bosoneja.

Jos tuo LHC-kiihdytin muutetaan lineaariseksi hiukkaskiihdyttimeksi, ja sen läpi ammutaan raudasta tehtyjä kappaleita, niin osuessaan maapalloon voi tuollainen kappale sitten tuhota kokonaisen planeetan. Lineaarikiihdyttimen rakentaminen avaruuteen ei ole niin vaikeaa, kuin mitä ihmiset usein ajattelevat. Tuo kiihdytin voidaan rakentaa moduuleista, jotka laukaistaan avaruuteen useilla kantoraketeilla, ja nuo moduulit voivat olla oikeastaan aivan tavallisia satelliitteja, joiden läpi kulkee magneettirata. Käyttövoimansa tuollainen superase voisi sitten saada aurinkopaneeleista, joita voidaan liittää sen jokaiseen moduuliin. Eli tällaisia välineitä sekä niiden käyttöä varmasti pohditaan tällä hetkellä monissa esikunnissa päällä maan. Samoin tuollainen äärimmäinen ratatykki sitten voisi joskus pelastaa ihmiskunnan, jos esimerkiksi asteroidi Ceres sattuisi syöksymään kohti maapalloa. Tuolloin kyseisellä aseella, josta voidaan käyttää vaikka nimeä "PROJECT ODIN" voidaan ampua rautakappale, joka muuttaa tuon asteroidin plasmasta koostuvaksi pilveksi.

http://peliteoria.webnode.fi