Palkkionmetsästäjiä sekä hallittua sosiopatiaa

Kuva elokuvasta "Tombstone"

Elokuvien kammottavin sarjamurhaaja “Dr. Hannibal Lecter” aloitti tuossa synkässä tarinassa nimeltään “Nuori Hannibal” uransa kokemuksella, missä hänen sisarensa syötiin joidenkin saksalaisten SS-miesten toimesta. Itse olen sitä mieltä, että sota jätti jälkeensä todella paljon ihmisiä, joiden sielunelämä oli  todella pahoin häiriintynyttä. Jotkut ihmiset löytävät sodasta sen “todellisen luonteensa”. Tällä tarkoitan sitä, että he alkavat pitää ihmisten surmaamisesta, ja varmasti joku siellä palvelevista henkilöistä on alkanut pitää ihmisten surmaamisesta. Hän saattoi muuttua sellaiseksi, että tuollainen alkujaan hiukan häiriintynyt henkilö on alkanut ajatella ihmisistä, että nämä ovat eräänlaista riistaa.

Tuossa mallissa henkilö on alkanut mieltää sodan sellaisena asiana tai tilana, missä tuo henkilö on ikään kuin jollain safarilla, missä hän metsästää riistaa, jota me sanomme ihmiseksi. Kyseinen henkilö on varmasti ollut alkujaankin hiukan häiriintynyt, mutta sitten sota on nostanut hänestä sellaisen piirteen esiin, mitä emme varmasti halua löytää naapuristamme. Kun puhutaan tuosta Anthony Hopkinsin esittämään hahmoon, niin historiallinen vastine kyllä tuolle murhaajalle löytyy varmasti esimerkiksi Pohjois-Amerikan historiasta, jossa jotkut turkismetsästäjät ovat aikoinaan siirtyneet eläimistä ihmisiin.

Nuo todella häijyt miehet leikkasivat surmaamiltaan intiaaneilta hiuksia, ja ei ainakaan sellaisessa joukossa, joita esimerkiksi Sheridanin ja Cusslerin miehet olivat ollut helppoa ansaita nimeä “Hurja Bill”, jonka tuo mies ilmeisesti muutti tyylikkäämmäksi “Wild Bill”:iksi työskennellessään sheriffinä, ja itse olen sitä mieltä, että tuo “Hurja Bill saattoi olla sellainen liikanimi, joka oli oikeastaan tuota miestä imarteleva, ja kun hän työskenteli esimerkiksi asevoimien tiedustelijana, niin tietenkin silloin saattoi hänen tähtäimeensä tulla myös aseettomia henkilöitä. Kun mietitään esimerkiksi USA:n sisällissotaa 1860-luvulla, niin nuo armeijan tiedustelijat eivät tuolloin olleet mitään kovin hyvämaineisia henkilöitä, ja saattoi olla niin, että he sitten terrorisoivat säälittä vähän kummallakin puolella olevia maatiloja ryöstösaaliin toivossa.

Mutta kuten tiedämme, niin niin osa niistä tiedustelijoista hankki sitten sisällissodan jälkeen kyseenalaista mainetta esimerkiksi pankkirosvoina. Tietenkin tunnetuin näistä rosvoista oli Jesse James, joka sitten kuoli pidätyksen yhteydessä.

Kuitenkin noita hiukan kyseenalaista mainetta niittäneitä miehiä tarvittiin, kun kenraali Ulysses S. Grant aikoinaan lähti sitten murtamaan etelän puolustusta, ja toki myös “Dixien miehet” kylvivät terroria ympäriinsä, ja varsinkin kun etelä alkoi hävitä, niin silloin nuo komennuskunnat muuttuivat vaarallisiksi. Niiden jäsenet saattoivat hyökätä aivan kenen hyvänsä ihmisen kimppuun, kun niiden jäsenet epätoivoisesti hankkivat varoja maanpaossa elämistä varten. Ja tietenkin on olemassa väitteitä siitä, että esimerkiksi Cussler tai Sheridan olisivat päästäneet näitä etelän sissejä pakoon, jos he tekisivät armeijalle palveluksia.

Tuo palvelus olisi ollut se, että nämä henkilöt olisivat sitten surmanneet noita etelän kartanonherroja ja yhteistoimintamiehiä. Toisin sanoen he olisivat saaneet käteensä listan henkilöistä sekä kartanoista, jotka piti tuhota. Ja kun lista oli käyty läpi, niin nuo miehet olisivat olleet vapaita. Tietenkin myös pohjoisen “kuolemanpartiot” saattoivat esiintyä etelän taistelijoina, kun he herättivät vihaa ja pelkoa “dixietä” kohtaan. Ja tuolloin sitten saattoi käydä niin, että joku meni tällaisessa toiminnassa hiukan liian pitkälle.

Eli nuo sotilaat saattoivat ottaa surmaamiltaan ihmisiltä päänahat mukaansa, jotta vastapuolen joukkoja vihattaisiin enemmän. Ja kun armeija lähti intiaanisotaan, niin silloin esimerkiksi kuuluisa eversti Fetterman jäi kiinni siitä, että hänen miehensä surmasivat joukon maanmittareita, jonka jälkeen tuota tekoa “paranneltiin” hakkamaalla ruumiita sapeleilla, jotta ampumahaavat eivät olleet näkyneet.   Ensimmäiset tutkimukset näistä asioista tehtiin jo USA:n intiaanisotien aikana, kun tuollaisesta toiminnasta tehtiin raportteja Washingtoniin. Ja tietenkin jos tuollainen kokemus sattuisi omalle kohdalle, niin silloin jokainen meistä varmasti olisi sen jälkeen hieman tärähtänyt. Mutta tuo kohtaus jätti mieleeni sellaisen kammottavan ajatuksen, että miten monta “tavallista” murhaa on aikoinaan vyörytetty esimerkiksi einsatzkommando-osastojen syyksi?

Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi juuri suuren luokan sotarikollisten nimiin on helppoa työntää omia rikollisia tekoja. Kun Toinen Maailmansota raivosi Euroopassa, niin silloin tietenkin maan puolustaminen oli pääosassa, ja mitään rikoksia ei ehditty oikeastaan koskaan tutkia. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että Toinen Maailmansota on asia, jonka kanssa on osattu elää jo pitkään. Ja sen veteraanit eivät enää kovin vaarallisia ole johtuen heidän korkeasta iästään, mutta sen jälkeen on tullut eteen uusia sotia. Noissa uusissa sodissa esimerkiksi tiettyjen erikoisjoukkojen jäsenten valintaperusteena on käytetty niin sanottua “hallittua sosiopatiaa”, missä psykiatrit arvioivat sen, että kykeneekö henkilö tekemään niin sanottuja eliminointi-tehtäviä sekä olemaan hiljaa näistä teoista.

Mutta menikö joku sitten ehkä Korean tai Vietnamin sodissa vähän pidemmälle, ja alkoi valita esimerkiksi sissien päälliköiden tarkka-ampujia sellaisten ihmisten joukosta, jotka ehkä pitivät noista tehtävistä. Mikäli henkilö ikään kuin pitää toisen surmaamisesta, niin silloin hän saattaa tällaisissa tehtävissä saada yllykkeen siihen, että kauriit vaihtuvat muuhun “riistaan”. Jos ihmisellä ei ole sosiaalista omaatuntoa, niin silloin tulos voi olla kammottava.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/