Aikamatkailu on sitten mielenkiintoinen pohdinnan kohde, ja tietenkin siitä varmaan paljon tulen jatkossakin kirjoittamaan. Kun ajatellaan tilannetta, että esimerkiksi joku planeetta olisi uhattuna esimerkiksi meteoriittien lähestyessä sitä, niin voidaan ajatella sellaista tilannetta, missä sillä elävä sivilisaatio sitten siirtäisi kotiplaneettaansa ajassa eteenpäin, jolloin he ikään kuin hyppäisivät tuon hetken yli. Kuitenkaan en tällaista uskoisi vielä vähään aikaan ihmiskunnan tekevän, mutta pienimuotoisia aikamatkoja voidaan ehkä tehdä virtuaalisesti niin, että esimerkiksi jonkun ihmisen aivoaallot eli EEG-käyrä tallennetaan vaikkapa pyöräilykypärään sijoitetulla laitteella, jonka jälkeen tuon henkilön kokemukset voidaan sitten ohjata muiden ihmisten aivokuorelle samanlaisella laitteella kuin millä se on tallennettu. Tuollaisen välineen avulla tuo henkilö voisi siirtää kokemuksensa muille ihmisille, ja jos käytetään aivokuoren sähköistä stimulaatiota niin silloi...