Jim Jones ja 900 ihmisen joukkoitsemurha "Kansan temppelissä" 1978 sekä sen yhtenevyys Wacon tapauksen kanssa
Jim Jones (1931-1978) Jim Jones (oik. James Warren Jim Jones 1931-1978) oli mies, jonka toiminta varmasti on antanut aiheen monille keskusteluille tai tutkinnoille siitä, mikä sai hänen kannattajansa ottamaan aikoinaan syanidimehua, ja surmaamaan itsensä sekä lapsensa. Häntä voidaan pitää yhtenä eräistä maailman pahamaineisimmista miehistä, sekä myös “kuoleman kulttien” kantaisänä. Jones teki itsestään tuon kultin “Kristus-hahmon”, jota he olivat valmiit seuraamaan loppuun asti. Tuossa kultissa Jones oli ehdoton johtaja, jonka vastustaminen oli kielletty. Hän on saanut historian aikana muutamia jäljittelijöitä, joista yksi on Wacossa Texasissa liittovaltion viranomaisten kanssa tapahtuneen tulitaistelun aikansa lahkonsa kanssa itsemurhan tehnyt David Korresh, joka perusti hiukan saman tyyppisen lahkon kuin Jim Jones. Ja hän ehkä sitten käytti Jonesia esikuvanaan, tai ehkä hän opiskeli Jonesin metodeja. Kun mietitään Wacon tapausta sekä Kansan temppelin tapausta, niin sillo...