Skip to main content

Posts

Showing posts with the label markkinat

Markkinointi ei ole mitään salatiedettä, ja markkinoinnin tarkoitus on tehdä tarpeettomasta asiasta ihmisten mielessä tarpeellinen juttu, johon ollaan valmiita sijoittamaan jopa miljoonia

Onnistunut markkinointi vaatii myös strategista osaamista, sikäli että srateginen näkökulma tarkoittaa sitä, että ihminen pystyy näkemään ikään kuin ikävien asioiden ylitse, ja löytämään sen oikean asian, millä hän sitten pystyy luomaan oman onnensa. Kuten Henry Ford aikanaan sanoi, ”on sama millaisella autolla tai millainen mies autolla ajaa, kunhan tuo auto vain on Fordin tehtaiden tekemä”. Perusajatus markkinointia suunniteltaessa tai toteutettaessa, on se että ihmisille luodaan mieleen tarve ostaa jotain tuotetta. Tämän takia se kenelle tuotetta markkinoidaan on hyvin tärkeää., jotta tuotteen ensiostaja olisi sellainen, että hän toisi mahdollisimman monta uutta asiakasta yhtiölle, ja siksi markkinointisuunnitelman tekeminen vaatii sitten tietenkin myös kohderyhmän kartoittamista. Ja kun tarjous sitten tehdään, niin tuolta asiakkaalta voi tulla myös kielteinen vastaus tälle myyjälle. Tuolloin voi kohteliaasti kyllä sitten kysyä, että miksi tuo tarjous ei miellytä, ja kun a...

Globalisaation paradoksi eli hyvä ja paha globalisaatio voivat lisätä viranomaisten yhteistyötä, mutta samalla se sitten voi myös lisätä ihmisten eriarvoisuutta

Kuten me varmasti kaikki tiedämme, niin globalisaatiosta keskustellaan aina välillä hyvinkin kovasanaisesti ja suurella sydämellä. Globalisaation määritelmä on se, että kauppaa voidaan käydä kaikissa maailman valtioissa samojen pelisääntöjen mukaan, ja samoin tieto sekä muut hyödykkeet vaihtavat omistajaa valtiosta tai maailmankolkasta riippumatta. Samoin myös valuutta liikkuu globalisoituneessa taloudessa valtioiden välillä kitkattomasti, mikä lisää tietenkin varsinkin nettiostajien valinnanvaihtoehtoja. Talouden globalisaatio tuo eteen sellaisia ajatuksia, kuin sen että Euoroopan integraatio jatkuu edelleen kohti maailmantaloutta. Eli tässä mallissa maailman valtiot sulautuvat lopulta yhteen ikään kuin yhdeksi valtavaksi globaaliksi valtioksi, ja tietenkin globalisaatio tuo eteen myös viranomaisten välistä yhteistyötä,  eli esimerkiksi ihmisen rikosrekisteri voidaan tarkastaa vaikka toisella puolen maailmaa, ja viranomaiset voivat koordinoida yhteistyötään monin tavoin, mikä...