Skip to main content

Posts

Showing posts with the label mäkäräinen

Mietelmä siitä mitä kaikkea voivat ajattelemattomasti tehdyt käyttäytymiskokeet sekä geenien ja lajien siirrot aiheuttaa ihmiskunnalle

Elokuvassa “Jurassic Park” käsitellään biotekniikkaa elokuvan keinoin. Tuossa elokuvassa eräs tutkija palauttaa dinosaurukset henkiin kloonauksen avulla, joka on melko yksinkertainen. Siinä matelijan tai sammakkoeläimen hedelmöittyneen munasolun tuman perimäaines vaihdetaan dinosauruksen DNA-molekyyliin. Tuossa elokuvassa esitelty tekniikka, mitä käytettiin kloonien valmistamiseen on melko yksinkertaista, ja siinä pitää sitten ainoastaan olla sellaista DNA:ta saatavilla, mikä on tarpeeksi ehyttä toimiakseen solun tumassa. Ja dinosaurusten fossiileista ei juurikaan voida käyttökelpoista DNA:ta uuttaa.   Mutta kuitenkin voidaan olettaa, että esimerkiksi Antarktiksen tai Grönlannin ikijään alla voisi olla niin hyvin säilyneitä dinosaurusten jäänteitä, että niistä voitaisiin saada tarpeeksi perimäainesta, jotta sitä voidaan menestyksellisesti siirtää matelijan tai linnun vasta hedelmöitetyn munasolun tai yksisoluisen alkion tumaan. Kuitenkin se että me saisimme käsiimme ta...