Internetin sensuurista sekä sen puolueettomuudesta, eli tuo tiedotuksen neutraliteetti on hyvin subjektiivinen käsite.
Internetin puolueettomuus tietenkin on kaikkia ihmisiä kiinnostava asia, joka varmasti aiheuttaa mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Kun puhutaan siitä, miten esimerkiksi täydellisen vapauden puolustajat perustelevat kantaansa, niin silloin voidaan kyllä heidän kantaansa yhtyä. Internetin avulla voivat myös ne ihmiset joita muuten ei kuunnella tuoda esiin omia mielipiteitään, ja samoin nettisensuuri on askel kohti totalitarismia. Internetin avulla on tuotu ihmisten eteen paljon asioita, joita muuten varmasti ei kukaan olisi koskaan edes nähnyt. Mutta tietenkin kaikella vapaudella on myös hinta, joka siitä on maksettava. Eli nettikiusaaminen sekä "vihakirjoittaminen" joista jälkimmäinen tarkoittaa yleensä ihmisiin sekä kansanryhmiin kohdistuvan vihanlietsonnan sekä yllyttämisen poliittiseen sekä etniseen väkivaltaan. Muistakaa että maailmassa on monia maita, joissa kaikkea tiedotusta kontrolloidaan. Mutta noissa maissa yllytetään jatkuvasti hyökkäämään esimerkiksi us...