Lehdistö ja laajemmin sanottuna informaatio on taloutta ohjaava näkymätön käsi eli Adam Smithin talousoppi
Adam Smith 1723-1790 Skottilainen talousnero nimeltään Adam Smith (1723-1790) kehitti aikoinaan sellaisen mallin, jota kutsutaan "Talouden näkymättömäksi kädeksi". Tuolloin hän kehitti mallin, missä tekaistujen lehtijuttujen avulla voitiin vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin, ja tästä aiheesta olen kirjoittanut todella paljon, mutta toki siitä ei koskaan puhuta tarpeeksi. Tuon 1700-luvulla eläneen talousteoreetikon ideoima lehdistön "käsi" on asia, joka pitää otteessaan koko talouselämää. Siinä lehdistön tai julkisen sanan avulla ohjataan ihmisten sijoituksia yhtiöihin, ja jos saamme aikaan esimerkiksi oikeanlaisen lehtijutun, joka koskee vaikka jonkun yhtiön taloudellista tilaa, niin voimme ohjata tuota sijoittajien rahavirtaa joko tuohon yhtiön tai siitä pois. Tuolla "näkymättömällä kädellä" sitten tarkoitetaan sitä, kuinka sijoittajia manipuloidaan luotettavan tuntuisella informaatiolla tekemään jotain päätöksiä. Ja kuten tiedämme, niin esimerkiks...