Ranskan vaalit olivat varmasti hyvin vakava takaisku lobbareille, joiden tahtoon on ennen ollut tapana sanoa "kyllä"
Ranskan presidentinvaalien tulos oli sitä, mitä voidaan hyvällä syyllä odottaa. Uusi presidentti sai ensinnäkin taakseen kansainvälistä tukea, joka tullessaan euroopalle mieluiselta taholta kuten USA:n entiseltä presidentiltä Barack Obamalta sekä muutamilta muilta tahoilta satoi tukea tälle euroopan “ei populismiin sekä siihen menetelmiin turvautuvalle vaihtoehdolle”. Kuitenkin voidaan sanoa, että Eurooppa ei ole tämän jälkeen entisensä. Tämä valinta sitten osoitti sen, että todellisuudessa häviäjiä ovat ne taho, joiden ajatuksena on ollut kansallisen itsemääräämisoikeuden lisääminen. Tuollaiset tahot on helppoa nimetä populisteiksi, vaikka tietenkin tällainen sanamuoto varmasti ei ole mitenkään kovin miellyttävä ajatus. Politiikkaan kuuluu tietynlainen retoriikka, ja tietenkin äänestäjille pitää jotain hyvää sanoa, kun sitten ryhdytään ajamaan omaa asiaa siten, että pyritään valtion johtotehtäviin. Vaikka kuinka haluaisimme olla sellaisia ihmisiä, joihin ei voida vaikuttaa po...