Miksi yksityisen ihmisen suorittama valuutan tukiosto ei ole järkevä toimenpide, ja miksi suursijoittajan ei välttämättä ole järkevää poseerata ministerin kanssa lehtien etusivuilla?
Valuutan ongelma on se, että se ei ole mitenkään vakaa, vaan kaikki maailman valuutat kelluvat. Se johtuu siitä, että kaikkien maiden reaalitalouden arvo on moninkertainen kultakantaan nähden, ja se sitten luo talouteen epävakautta, mikä näkyy valuutta- sekä osakekurssien vaihteluna. Reaali- eli todellisen talouden vakaus on tärkeää silloin kun ulkomaiset sijoittajat sijoittavat rahojaan johonkin valtioon. Näet jos valuutan arvo alkaa pudota, niin silloin tietenkin he saavat vähemmän rahaa sijoituksistaan. Ja sen takia on hyvin tärkeää, että valuutta tai sen arvo olisi mahdollisimman vakaa. Vaikka esimerkiksi vajaa prosentin muutos valuutan arvoon eivät ehkä vaikuta tavallisen ihmisen matkailua varten vaihtamaan valuuttaan, mutta jos sijoitettavan summan määrä on miljardeja euroja, niin silloin tuollaisilla pienillä korotuksilla on valtava merkitys. Tuolloin pitää muistaa, että kun rahaa tuodaan maahan. niin silloin sen ulkoisen arvon olisi hyvä olla mahdollisimman pieni, mutta k...