Nanuchka III-luokan ohjuskorvetti (Lehtikuva) Tämä on tietenkin täysin odotettavissa oleva reaktio, eli pakotteisiin vastataan samalla mitalla, ja kansainvälisen politiikan huipulla ei armoa tunneta. Syy miksi USA:n on vähennettävä diplomaattikuntaansa Venäjällä johtuu siitä, että sen kykyä hankkia tietoa Venäjän virallisten kanavien kautta halutaan kaventaa. Tällaisessa osittain laittomassa tietojen hankinnassa diplomaatit sekä diplomaattisen peitteen toimin toimivat tiedusteluviranomaisten edustajat ovat avainasemassa. Ja kuitenkin heidän pitää kaikkein arkaluonteisimpien tietojen kohdalla sitten turvautua "paikalliseen avustajaan", mikä tarkoittaa tietenkin jotain valtion petokseen valmista upseeria. Agenttien käytön ongelmana on se, että heillä voi olla sellaisia vaikuttimia toimintansa motiiviksi, että sitä ei voida mitenkään pitää hyväksyttävänä. Tuo motiivi voi olla esimerkiksi halu peitellä omia lahjuksien ottamisia, sekä sekin on huomioitava, että päästäksee...