Kahdeksankulmaisten laavatappien arvoitus Irlannissa (Olivatko ne mahdollisesti jonkin muinaisen hyönteisen aikaansaannosta?)
Giant's causeway Pohjois-Irlannissa Yllä olevassa kuvassa on omituisia kahdeksankulmaisia laavapatsaita Pohjois-Irlannissa, ja noiden basaltti-muodostumien muoto aiheuttaa tutkijoille päänvaivaa. Ne ovat muuten vastaavia laavatappeja kuin mitä löytyy esimerkiksi Islannista, mutta se mikä tekee niistä tapeista jotenkin ihmeellisen on niiden muoto. Muista kuin tällaisista merestä kohonneista sedimenteistä ei olla löydetty tällaista muotoa, kuin näistä tapeista, ja tuota muotoa on selitetty siten, että joskus kauan sitten tuon sedimenttikerroksen päälle on muodostunut kahdeksankulmaisia toistuvia kappaleita, jotka ovat aiheuttaneet noiden tappien muodostumisen, ja siksi tämä kyseinen muodostuma on niin erikoinen. Itse epäilen jonkinlaisen "meriampiaisen" eli ampiaisen esi-isän ehkä sitten olevan vastuussa tällaisen muodostuman syntymisestä. Syy miksi nimitän tätä oliota "meriampiaiseksi" johtuu sen tavasta rakentaa näitä munakennoja tai pesiä, ei niinkään siks...