Skip to main content

Posts

Showing posts with the label kirjan kirjoittaminen

Tutkielma kirjasta Bram Stokerin Dracula

Kauhukirjojen klassikko, joka toimii vielä nykyäänkin monen kauhuelokuvan innoittajana. Se kertoo transsivanialaisesta vampyristä, joka muuttaa Englantiin, ja menettää siellä henkensä. Stoker on tietenkin tehnyt tuosta ”yön valtiaasta” hyvin voimakkaan hahmon, joka kuitenkaan ei siedä esimerkiksi valkosipulia eikä myöskään kykene koskettamaan hopeaa. Kyseinen kirjailija on siis osoittanut vastuuntuntoa, ja tehnyt ”vampyyri-testin” tekemisestä mahdollisimman vaarattoman, jotta ainakaan kukaan syytön ei kuitenkaan vahingoittuisi, vaikka joku nuori sitten alkaisi uskoa näihin verenimijöihin. Kuitenkin uskoisin että Bram Stoker on halunnut kuvata rikollista, joka säälittä käyttää muita hyväkseen, ja sitten pakenee maansa hallituksen turviin, missä hän kuvittelee olevansa turvassa kostolta. Eli viittaus kreiviin merkitsee varoitusta siitä, että koskaan ei saa kehenkään luottaa sokeasti. Ja ehkä Bram Stokerin mielessä on kuvio, missä Dracula selittää Harkerille aikovansa rakenta...

Miksi kirjailijan työhön pitää puuttua kustannustoimittajan toimesta, ja mikä noissa kirjoituksissa sitten häntä muka häiritsee?

Mikä on kustannustoimittajan tai muun luovan kirjoitusnäytteen ohjaajan rooli kirjoittamisessa? Tässä en puhu vain kustannustoimittajista enkä kenestäkään tietystä henkilöstä, vaan myös opinnäytetöiden tarkastajista, joille mikään ei koskaan kelpaa. Eli kirjoitus ei ole suunnattu mitään tiettyä tahoa vastaan, vaan sen tarkoitus on tarkastella kirjoitelmien hyväksyntää yleisesti. Kirjaa voidaan verrata opinnäytetyöhön sikäli, että sen pitää täyttää tietyt kriteerit, ja kuitenkin välillä saan ihmetellä sitä, miten noita töitä ylipäätään hyväksytään? Miksi esimerkiksi jonkun henkilön opinnäytetyön tarkastaja tai ohjaaja vaihdetaan kesken työn? Yksi kriteereistä on se, että kirja pitää tehdä aina itse. Eli mitään plagiointia sekä kopiointia ei siinä prosessissa sallita. Jokainen meistä on varmaan ajatellut että kirjan sisällön tekee kirjailija ja siksi tarkastelen tässä kirjan kautta myös opinnäytetyön tekemistä. Aina välillä on ollut sellainen tilanne, että tuo henkilö ikään kuin...