Miksi kirjailijan työhön pitää puuttua kustannustoimittajan toimesta, ja mikä noissa kirjoituksissa sitten häntä muka häiritsee?

Mikä on kustannustoimittajan tai muun luovan kirjoitusnäytteen ohjaajan rooli kirjoittamisessa? Tässä en puhu vain kustannustoimittajista enkä kenestäkään tietystä henkilöstä, vaan myös opinnäytetöiden tarkastajista, joille mikään ei koskaan kelpaa. Eli kirjoitus ei ole suunnattu mitään tiettyä tahoa vastaan, vaan sen tarkoitus on tarkastella kirjoitelmien hyväksyntää yleisesti. Kirjaa voidaan verrata opinnäytetyöhön sikäli, että sen pitää täyttää tietyt kriteerit, ja kuitenkin välillä saan ihmetellä sitä, miten noita töitä ylipäätään hyväksytään? Miksi esimerkiksi jonkun henkilön opinnäytetyön tarkastaja tai ohjaaja vaihdetaan kesken työn?

Yksi kriteereistä on se, että kirja pitää tehdä aina itse. Eli mitään plagiointia sekä kopiointia ei siinä prosessissa sallita. Jokainen meistä on varmaan ajatellut että kirjan sisällön tekee kirjailija ja siksi tarkastelen tässä kirjan kautta myös opinnäytetyön tekemistä. Aina välillä on ollut sellainen tilanne, että tuo henkilö ikään kuin puuttuu hyvin pikkutarkasti romaanin sisältöön. Jos ajatellaan sitä, miksi hän tuota tekee, niin silloin tulee mieleen se, että romaanissa joku kohtaus on jonkun kustantamon työntekijän kannalta jotenkin kiusallinen. Mutta miksi hän ei sanoisi suoraan sitä, että sisältö on loukkaavaa? Jos kirjailijan työhön puututaan, niin tietenkin tuo puuttuminen pitää voida perustella.

Eli onko kyseessä sitten yritys jotenkin saada romaani pilattua? Ja  miksi kirjoittaminen on tuolloin tehty ikään kuin vaikeaksi? Mikäli tuo toimittaja haluaa jotaina sisältöä kirjaan, niin hänen olisi aloitettava sillä että antaa täsmällisiä ohjeita tuon sisällön suhteen. Kun puhutaan sensuurista, mitä taideteoksen sisältöön puuttuminen on, niin se kielii siitä, että taiteilijan työssä on jotain asioita, mitkä ovat sensuroijalle jotenkin kiusallisia. Kustannustoimittaja varmaan on se, joka työn hyväksyy. Mutta kuitenkin hänenkin tapauksessaan kyse on yhden ihmisen mielipiteestä.

Hänen pitäisi kyllä hiukan perustella sitä, miksi hän antaa ikään kuin kirjoittajalle käskyjä siitä, mitä tuohon romaaniin laitetaan ja mitä siitä jätetään pois. Kuitenkin toimittaja on henkilö, jonka pitäisi tehdä työtä tuon kirjailijan kanssa vähän samalla tavoin kuin esimerkiksi opinnäytetyön valvoja tekee työtä opiskelijan kanssa. Mikään ei ole typerämpää tai turhauttavampaa kuin kirjoittaa sivukaupalla turhaa tekstiä. Siinä sitten alkaa jo kirjan tekijäkin turhautua kun jotain asiaa sahataan edestakaisin. Samoin summittaiset ohjeet, kuten se, että jotain osaa tuotoksessa on liikaa. Tai sitten sitä on seuraavaksi liian vähän. Tuo asia varmaan hitsaa sitten jossain vaiheessa tuon ohjattavan hermoon, ja herättää sellaisen kysymyksen, että miksi se asia on niin tärkeä, että siitä vain jatkuvasti nipotetaan.

Siinä menee sitten myös työmotivaatio nollaan, jos jatkuvasti joku puuttuu tuotoksen sisältöön. Jos puhutaan salaliitosta, niin aiheuttaako tuolloin joku kirjassa oleva asia sitten sellaista, että esimerkiksi kustannustoimittaja kokee sen jotenkin henkilökohtaisena muistona jostain kaukaa lapsuudesta? Salaliitto tarkoittaa tässä kirjoituksessa sellaista asiaa, minkä toinen ihminen haluaa unohtaa. Mutta toisaalta sitten pitää muistaa sellainen asia, että me kaikki muutkin ihmiset kohtaamme joskus asioita, mitä emme halua katsoa. Eikä tuollainen asia sitten katoa, kun laittaa silmät kiinni. Kiusallinen asia voi olla vaikka kapakka, jonka edessä tuli pari- kolme kaveria vastaan, ja ilmoitti tuolle henkilölle, että hänelle tuli sitten tyttö- tai poikaystävän kanssa avioero, kun siinä sitten oli uusi kosija tullut kaupunkiin.

Tuolloin saattaa joskus käydä niin, että kun tuollainen pahaa aavistamaton nörttipoika sitten menee tyttöystäväänsä tapaamaan, niin silloin vastaan onkin tullut muutama kaupungin tyylikkäimmistä karatemestareista, ja siten on tuo onneton saanut nähdä tähtiä. Tuollainen asia varmasti sitten ottaa päähän, ja saa aikaan antipatioita joitakin paikkoja kohtaan. Mutta elämä vain jatkuu, ja joskus tuo pahoinpitelyn uhri saattaa tulla töihin kyseiseen kapakkaan, ja tietenkin tuohon paikkaan liittyy tuolloin kiusallisia muistoja. Nuo seurustelun aikaiset pakkoerot usein ovat erittäin nöyryyttäviä, ja siksi voin sanoa, että kyllä varmasti alkaa adrenaliini virrata verisuonissa, kun henkilö sitten parikymmentä vuotta myöhemmin kävelee tuohon ravintolaan sisään hakemaan työtä.

Jos tuossa kirjoituksessa käsitellään esimerkiksi jengejä, niin jos kustannustoimittaja on ollut jengin jäsen ja osallistunut rikolliseen toimintaan tai ollut pahoinpitelyn uhri, niin hän saattaa tuolloin asennoitua kirjoittelemaan jotenkin henkilökohtaisesti tai vihamielisesti. Mutta kuitenkin tuolloinkin pitää voida keskustella asiasta artistin kanssa, ja sitä kautta lähestyä tuota ongelmaa. Kuten olen sanonut monesti, niin me kaikki olemme ihmisiä, ja teemme virheitä. Kuitenkin taiteilijoiden kanssa toimittaessa pitää muistaa se, että he ovat individualisteja, joiden näkemyksiä nyt vain pitää voida kuunnella, vaikka se välillä on niin kamalan vaikeaa. Itsensä paneminen peliin on tietenkin nykyaikaisessa työelämässä erittäin tärkeä asia, ja samoin työntekijän pitää muistaa kunnioittaa pomoaan.

Mutta kirjoittamisessa sekä taiteen tekemisessä yleensä on kysymys siitä, että siinä tekee ihminen työtä, ja kirjailijaa ei voida korvata millään koneella tai toisella kirjailijalla, vaikka hän olisi kuinka oikukas hyvänsä. Kuitenkin joissakin tapauksissa lienee tarkoitus ollut vain päteä jollekin nuorelle kirjailijan uralle aikovalle henkilölle, tai sitten aiheuttaa hänelle sellaisia pettymyksiä, että hän ei koskaan ryhdy kirjoittamaan yhtään mitään. Syy tähän voi olla esimerkiksi kateus tai yritys saada tuo henkilö masentumaan, ja vaikenemaan jostain asiasta, mistä kukaan ei halua puhua.

Joten silloin pitää kysyä suoraan, että onko tuon henkilön ihmissuhteissa jotain, minkä takia hänet halutaan ikään kuin painaa unholaan? Jos kyseessä on vaikka esimerkiksi laitoksessa ollut henkilö, niin onko kyseessä sellainen tapaus, missä hänen päiväkirjaansa on julkaistu ilman lupaa, koska autenttinen tarina myy hyvin. Tuolloin on saattanut käydä niin, että henkilö on esiintynyt vaikka psykiatriselle potilaalle terapeuttina, ja sitä kautta kähveltänyt hänen kirjoituksiaan, jotka sitten on tietenkin esittänyt autenttisena päiväkirjana, joka sitten on julkaistu ilman potilaan lupaa, ja sen jälkeen tuo henkilö on vain laittanut rahat taskuunsa. Tuolloin varmasti tulee mieleen sellainen asia, että ehkä hän haluaa salata tekonsa, jotta kukaan ei saisi tietää tuota tekoa.  Tässä sitten en puhu mistään erityisestä asiasta, vaan ylipäätään toimittajien harjoittamasta sensuurista.

metsantarinoita.blogspot.fi