Globalisaation paradoksi eli hyvä ja paha globalisaatio voivat lisätä viranomaisten yhteistyötä, mutta samalla se sitten voi myös lisätä ihmisten eriarvoisuutta

Kuten me varmasti kaikki tiedämme, niin globalisaatiosta keskustellaan aina välillä hyvinkin kovasanaisesti ja suurella sydämellä. Globalisaation määritelmä on se, että kauppaa voidaan käydä kaikissa maailman valtioissa samojen pelisääntöjen mukaan, ja samoin tieto sekä muut hyödykkeet vaihtavat omistajaa valtiosta tai maailmankolkasta riippumatta. Samoin myös valuutta liikkuu globalisoituneessa taloudessa valtioiden välillä kitkattomasti, mikä lisää tietenkin varsinkin nettiostajien valinnanvaihtoehtoja.

Talouden globalisaatio tuo eteen sellaisia ajatuksia, kuin sen että Euoroopan integraatio jatkuu edelleen kohti maailmantaloutta. Eli tässä mallissa maailman valtiot sulautuvat lopulta yhteen ikään kuin yhdeksi valtavaksi globaaliksi valtioksi, ja tietenkin globalisaatio tuo eteen myös viranomaisten välistä yhteistyötä,  eli esimerkiksi ihmisen rikosrekisteri voidaan tarkastaa vaikka toisella puolen maailmaa, ja viranomaiset voivat koordinoida yhteistyötään monin tavoin, mikä vähentää esimerkiksi verokainottelujen onnistumisen mahdollisuutta. Mutta toki tuo tavaroiden sekä ihmisten vapaa liikkuminen tietenkin aiheuttaa sellaisia pelkoja, että esimerkiksi huumekauppa tai kansainvälinen pimeä asekauppa alkaisi yleistyä.

Kuitenkin globalisaatiossa tai globaalissa viranomaistoiminnassa voidaan sitten tehdä sellaisia ratkaisuja, että jos henkilö hankkii aseita alueella, missä aseenkanto on vapaata, niin tietenkin tieto tästä voidaan välittää niille alueille, missä aseiden kantaminen on luvanvaraista. Kuitenkin globalisaation huonoihin puoliin kuuluu juuri tämä mahdollisuus saada ihmisiä koskevia tietoja valtioiden rajojen ylitse, ja tuolloin tietenkin pitää muistaa se, että joskus noita kyselyitä sitten tehdään myös ilman selvää syytä. Globalisaation suurin peikko tietenkin on se, että jos me menemme kohti maailmanvaltiota, niin silloin saattaa käydä niin, että kaikki maailman rikkaat vain jatkavat rikastumistaan ja köyhät köytymistään.

Kun keskustellaan globaalista toimintaympäristöistä, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että esimerkiksi kehitysmaissa tapahtuu samaa kuin euroopassa ja muissa länsimaissa, eli rikkaat vain rikastuvat mutta köyhät köyhtyvät, ja noiden valtioiden ongelmana on sellainen asia, että niissä korruptio rehottaa, ja rahat mitkä on tarkoitettu noiden maiden kehittämiseen menevätkin saman tien johtavien virkamiesten taskuihin.Myös länsimaissa on tulotasojen ero kasvanut melkoisesti Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Valtioiden taloudellinen sekä niiden poliittinen itsenäisyys eivät ole täysin sama asia, eli esimerkiksi EU maat ovat itsenäisiä valtioita, joilla on yhteinen talous. Tai ainakin ulospäin alueen talous toimii yhteneväisten tulli- ja kauppasäädösten alaisena, jotka takaavat pääoman sekä ihmisten vapaan liikkumisen alueen sisällä.

Kuitenkin voidaan ajatella että myös globalisaation aikakaudella sama kehitys voisi jatkua globalisssa mittakaavassa, eli joku alue kuten Kalifornia saatettaisiin tuolloin aidata, ja sinne perustaa valtava Beverly Hills-tyyppinen lähiö, jossa maailman rikkaimmat ihmiset eläisivät. Tuossa mallissa talouden kasautumisteoria toimii samalla tavalla kuin pienemmissä mittakaavoissa. Ja vaikka globalisaatio sitten nähdään ratkaisuna kaikkiin pulmiin, niin kuitenkin voidaan sanoa, että globaalikin talous käyttäytyy samojen periaatteiden mukaan kuin valtiokohtainen talous käyttäytyy, eli nousukautta seuraa aina laskukausi. Ja jos puhutaan maailmanlaajuisesta supertaloudesta, niin silloin tietenkin tuo lama muuttuu silloin syvemmäksi kuin yksittäisen valtion taloudessa se muuttuisi.

Mutta jos koko maapallo käyttäisi samaa valuuttaa, niin se aiheuttaisi laman tai inflaation sattuessa kohdalle sellaisen rajoituksen, että tuolloin ei maapallon laajuudella käytettävää valuuttaa voida tukea tekemällä sitä koskevia tukiostoja toisten valtioiden toimesta. Ja en tiedä voisivatko tuolloin yksittäiset pankit tai yhtiöt sitten ostaa tai pikemminkin pidättää rahaa tilille, ja mikä vaikutus tuolla toiminnalla sitten olisi, jos kaikkialla olisi vastassa vain samaa valuuttaa käyttäviä valtioita tai maailmanvaltion osasia. Kuitenkin me eurooppalaiset sitten otimme käyttöön euron juuri tukiostojen muuttamiseksi tarpeettomiksi. Tuo tukiosto tarkoittaa sitä, että toisen maan pankki tulee ostamaan esimerkiksi Suomen markkoja, kun tuo valtio kärsii inflaatiosta. Tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että tuon valtion rahaa siirtyy toisen maan pankin holviin, jolloin sitten voi käydä niin, että jos noita tukiostoja on tehty liikaa, ja tuo raha päätyy nopeasti markkinoille, niin silloin tuon tuetun valuutan arvo putoaa holtittomasti.

Tukiostojen varjopuoli on siinä, että se ikään kuin hinaa valuuttaan "tyhjää" jolloin tuo tukiostojen kohde muuttuu riippuvaiseksi tukiostajan suopeudesta sen tukiostojen muodossa antaman taloudellisen tuen jatkamiseksi. Jos tuo tuki ei sitten jatkukaan, tai tukiostaja myy nuo rahat markkinoilla, voi seurauksena olla hyperinflaatio. Mutta se miksi menimme EU:hun on se, että yksittäistä vastaan tehdyt keinotteluhyökkäykset, missä suuret määrät yksittäisen valtion valuuttaa ostetaan ja myydään nopeaan tahtiin aiheuttavat lopulta epäselvyyttä valuutan arvosta, mikä voi olla paljon vahingollisempaa kaupan kannalta kuin suora inflaatio. Ja kuten tiedämme, niin informaatio on globaalia, ja voimme operoida tehokkaasti Facebookin tai muiden sosiaalisen median välityksellä missä päin maailmaa tahansa olevan henkilön kanssa, joten jos tehdään oikeita järjestelyjä, niin silloin esimerkiksi sijoittaja voi operoida toisella puolen maailmaa olevan toverinsa kanssa.

Eli he voivat hyödyntää sosiaalista mediaa niin, että esimerkiksi toinen sijoittaa rahaa johonkin yhtiöön ja merkitsee toisen nimiin puolet ostamistaan osakkeista, ja tuolloin tietenkin hän haluaa saada tuon rahan, ennen kuin tekee päätöksen tuosta sijoituksesta. Mutta pörssikurssien suotuisat markkinat voivat muuttua hyvin nopeasti, joten tuo kaukana maailman äärissä oleva sijoittajakolleega sitten joutuisi odottamaan rahojaan melko kauan, jolloin suotuisa tilanne sitten saattaa olla ohi enne rahojen saapumista. Tuolloin sosiaalista mediaa voidaan hyödyntä niin, että tuo kollega, jonka rahoja odotetaan lähettää kuvan tilisiirrosta meklarilleen, joka voi näin sitten tehdä tarvittavan sijoituksen, ja käyttää siihen omaa rahaansa.

Ja kun tuo rahansiirtokuva, eli käytännössä kyseessä on "Screenshot" verkkopankin siirtokuitista, niin hän voi sitten tehdä sijoituksen, ja ottaa sitten haltuunsa tuon lähetetyn rahan. Tai sitten voidaan antaa tuon toisen kollegan käyttöön pankkitili omassa maassa, niin että hänelle lähetetään somessa yksi tunnusluku ja käytäjätunnus, ja sitten etäkäytön avulla seurataan hänen toimintaansa. Eli tuo rahan siirron suorittaja ottaa tuohon toverin työpöydällä olevaan tietokoneeseen etäyhteyden, ja tekee tarvittavat siirtotoimet toisessa maassa, jotta välttyisi veroilta. Tuolloin puhutaan ristikkäisistä pankkitileistä, joista sitten nuo sijoittajat operoivat, ja silloin jos he jäävät kiinni tästä, niin silloin voi tuloksena olla veropetossyyte.