Täysin automatisoitujen avaruussukkuloiden mahdollisuudet avaruustutkimuksen sekä asetekniikan saralla ovat rajattomat

MIG-105 "Spiral"

USA:n salaperäinen X-34B avaruussukkula on tehnyt kaksi vuotta kestävän lennon avaruuteen. Kuitenkin voidaan sanoa, että X-34B on oikeastaan 1980-luvulla lentäneen MIG-105 "Spiralin" kaltainen väline, mikä toi tuollaisen pienois-sukkulan ihmisten tietoisuuteen, kun sitä esittäviä valokuvia julkaistiin lehdissä.Tuo täysin automatisoitu sukkula voi todellisuudessa olla missä tahansa osissa aurinkokuntaa, vaikka asevoimat eivät sen tehtävistä mitään muualle kerro. Kun tuollainen pieni sukkula varustetaan “Centaur”-vaiheella, niin se sitten kykenee operoimaan todella pitkäkestoisissa tehtävissä ympäri aurinkokuntaa. Vaikka X-34B on teoriassa pelkkä avaruussukkula, niin sen lähettäminen vaikka Alfa Centauriin on täysin mahdollista.

Tuolloin alukseen liitettävä apuvaihe pitää vain varustaa sähköstaattisilla moottoreilla, jotka sopivat tähtien väliseen lentoon. Ionimoottori ei ole mitenkään tarkka siitä materiasta, mikä sen kiihdytin-osan läpi johdetaan. Kaikkein käyttökelpoisin ajoaine olisi ehkä vety, joka ei ilman happea pala. Tuolloin riittää se, että radioaktiivinen säteily ionisoi tuon kaasun tai sitten pelkkä ydinreaktori sijoitetaan siten, että siitä lähtevä hiukkasvirta työntää alusta eteenpäin. Ydinkäyttöisten rakettien toiminta on sellaista, että ensin sekä avaruusalus että sen moottoriosa lähetetään avaruuteen tavallisilla kemiallisilla raketeilla kuten Delta tai Titan, ja sitten tuolla avaruudessa nuo osat telakoidaan yhteen.

Eli missään tapauksessa ei tuollaista moottoria koskaan käynnistetä Maan ilmakehässä. Nuo moottorit ovat sellaisia, että niissä tapahtuva ydinreaktio levittää ympäriinsä radioaktiivisia aineita. Ja sen takia esimerkiksi eräs ilmailun mielenkiintoisimmista ratkaisuista tyrmättiin aikoinaan. Se oli ydinkäyttöinen Ramjet-moottori, missä palotapahtuma korvattiin ydinreaktorilla. Tuolloin olisi voitu luoda lentokone, mikä kykenee lentämään vuosia Maan ilmakehässä hypersoonisella nopeudella. Mutta kun ajatellaan tuollaisen valtavan tehokkaan ramjetin käyttöä esimerkiksi kaasuplaneettojen kaasukehissä, niin silloin tietenkin nämä välineet ovat erittäin käyttökelpoisia tällaiseen operaatioon.  

WARP-moottorit eivät avaruudessa kovin tehokasta työntövoimaa anna, koska kiihdyttimen läpi imeytyvä kaasu on niin kovin harvaa. Vaikka tuo sama moottori kykenee siirtämään ydinsukellusvenettä eteenpäin, niin avaruudessa ongelmia tuo se, että väliaine missä alus liikkuu on niin tavattoman harvaa. Tuolloin sen kiihtyvyys on erittäin hidasta. Kun ajatellaan esimerkiksi tukikohtien perustamista kaasuplaneetoille, niin tietenkin ensin tulee mieleen sellainen ajatus, että tukikohta perustettaisiin tuon planeetan kuihin. Mutta jos käytössä olisi ydinreaktori, niin silloin voitaisiin kaasuplaneetan kaasukehään laskea öljynporauslauttaa muistuttava asema, jonka “jalkojen" läpi johdetaan kaasua. Tämä laite muistuttaa jättimäistä “X"-helikopteria.

Siinä voisi olla jalkojen sisällä turbiinit, jotka pitävät tarvittavaa nostetta yllä. Tuollainen alusta voi leijua planeetan kaasukehässä vuosien ajan, jolloin tutkijat voivat havainnoida sen kaasukehää ja tapahtumia tuon taivaankappaleen ympäristössä. Todellisuudessa tällainen asema ei vaatisi ehkä polttoainetta ollenkaan, kun sen pohjasta vain lasketaan tarpeeksi pitkä putki tuon planeetan kaasukehään, jotta sen läpi kohoava kaasu nostaa tuon aseman tietylle korkeudelle. Kun puhutaan tällaisista suunnitelmista, niin niiden toteuttamiseen liittyy sellainen ongelma, että ensin on tietenkin päästävä noille planeetoille, joihin matka kestää jopa kymmeniä vuosia.

Kuitenkin kun puhutaan siitä, mihin nuo X-34B:n kaltaiset miniatyyri-sukkulat pystyvät, niin silloin voidaan sanoa, että vain mielikuvitus on rajana sille, mihin noita koneita voidaan oikeasti käyttää. Niiden avulla voidaan hyökätä esimerkiksi vihollisen navigoitiin käytettäviä satelliitteja vastaan, jolloin esimerkiksi SLBM eli sukellusveneistä laukaistavia ballistisia ohjuksia käyttävät laivueet eivät kykene paikantamaan itseään, tai ne voivat tuhota kommunikaatiosatellitteja, jolloin vihollinen ei kykene ohjaamaan esimerkiksi lennokkeja etäkäytön avulla toiselta puolelta maapalloa, vaan sen on siirryttävä käyttämään komentolentokoneita, joiden pitää päästä paljon lähemmäksi noita lennokkeja, ja se sitten tekee niistä haavoittuvia. Komentolentokoneen etuna on se, että nämä koneet ovat tietenkin suojassa esimerkiksi maassa liikkuvilta erikoisjoukkojen yksiköiltä.

Mutta jos tuollainen lentävä päämaja sitten havaitaan hävittäjien toimesta, niin se voidaan ampua alas kuten kaikki muutkin lentokoneet. Ja jos esimerkiksi E-6 TACAMO (Take Command and Move Out)-järjestelmän koneita tuhotaan tarpeeksi, niin silloin Ohio-luokan sukellusveneiden kommunikointi päämajan kanssa vaarantuu ehkä ratkaisevasti, jotta noille SLBM-sukellusveneille  ei saada ehkä toimitettua laukaisukoodeja. Nimittäin Venäjällä tiedetään olevan vastaavia koneita kuin X-34B. Noiden koneiden olemassaolo paljastui lännen tiedustelulle, kun erään Neuvostoliiton merentutkimusaluksen perään vedettiin pientä avaruussukkulaa.

Aluksi tutkijat päättelivät kuvia katsoessaan kyseessä olleen jonkinlaisen “mock up”-mallin, mutta myöhemmin tuota konetta alettiin kutsua nimellä “Space fighter” , eli pienikokoinen avaruussukkula, joka voitiin laukaista matalalle kiertoradalle F-1-kantoraketilla tai hyvin korkealle kiertoradalle Proton D-5 raketilla. Tuollainen pienikokoinen sukkula voidaan laukaista niin, että kukaan ei sitä huomaa, eli se vain peitetään aerodynaamisella suojakuorella. Tuollainen neuvostoliiton käytössä ollut pienikokoinen sukkula tietenkin sai aikaan huhuja siitä, että myös USA:lla olisi käytössään vastaavia koneita.

Kyseessä oli tarinoiden mukaan kaksipaikkainen avaruussukkula, joka olisi lähtenyt ilmaan joko C-5 Galaxyn tai jonkun muun lentokoneen selästä. Tai sitten kyseessä olisi ollut salaperäinen “avaruusaluksena” tunnettu väline, joka olisi lentänyt avaruussukkulan lastitilasta tiedustelulentoja esimerkiksi Neuvostoliiton “Kosmos” tiedustelusatelliittien läheisyyteen. Joidenkin ihmisten mielestä tuo salaperäinen “avaruusalus” olisi oikeastaan muistuttanut putkea, missä on siivet eli aurinkopaneelit tehon tuottoa varten. Kyseisen laitteen tehtävänä olisi ollut tietenkin esimerkiksi ottaa Neuvostoliiton satelliitteja hinaukseen sekä siepata niitä kiertoradalta.

https://sites.google.com/view/pienoissukkuloita/etusivu