Kimmo Huosionmaa
Tapaus “Hakkarainen” on taas ollut esillä hieman toisenlaisissa uutisissa, kuin mihin on totuttu. Tämä kuvaa sitä muutosta, mikä mediassa on tapahtunut, ja nimenomaan se, että tästä asiasta puhutaan kuvastaa sitä, että kansanedustaja ei ole enää mikään “kiiltokuvapoika” tai “-tyttö”, jonka pitää olla virheetön. Toki tällainen asia on hiukan kiusallinen sekä kansanedustuslaitokselle että myös tuolle edustajalle itselleen, mutta tietenkin tämä osoittaa sen, että media on alkanut kohdella myös “suuria ja mahtavia” ihmisiä niin, että he ovat aivan tavallisia kuolevaisia.
Kuitenkin joskus olen ajatellut, että tällaisilla valtion johtoa koskevilla uutisilla on saatettu jossain vaiheessa yrittää saada aikaan sensuuria koskevaa lainsäädäntöä sekä myös peitellä vaikkapa korkeiden virkamiesten harjoittamaa korruptiota. Näissä tapauksissa on saatettu joskus menneisyydessä käyttää hyväksi poliisin tiedustelua tällaisen kiusallisen tiedon hankkimiseen.
Ja tietenkin sillä, että kansanedustajista paljastetaan kiusallista tietoa saa aikaan sen, että jotkut henkilöt saattavat alkaa eduskunnassa vaatia sitä, että maahamme asetetaan sensuuri, mikä koskee esimerkiksi henkilön yksityiselämää koskevan tiedon levittämistä. Mieleeni tulee sellainen asia, että olisiko “Tapaus Aarnio” ollenkaan tuomiolla, jos maamme eläisi 1970-luvun median mukaan, vai olisiko tuo tapaus vain sivuutettu olan kohautuksella, koska se “vahingoittaa yleistä luottamusta poliisiin”?
Tässä en tarkoita pelkästään Suomea, vaan esimerkiksi USA:ssa FBI tai joku muu poliisiviranomainen maailmassa on saattanut “Kylmän sodan” aikaan jakaa tietoa lehdille, jotta se saisi aikaan haluamaansa lainsäädäntöä. Ja tässä en sitten viitsi muuten ryhtyä luettelemaan kaiken maailman tiedustelu-ja turvallisuuspalveluja, joiden tehtäviin kuuluu muiden viranomaisten toiminnan valvonta.
Jos tuollainen viranomaisten toiminta politisoituu, niin silloin ne saattavat käyttää aikaansa hankkimalla epäilyttävää tietoa valtion johdosta, ja tuota tietoa sitten voidaan helposti käyttää siihen, että valtiossa aletaan ajaa niitä lakeja, joita poliisin tai tiedustelun esimiehet haluavat säädettävän. Joten tässä sitten voidaan sanoa, että tiedustelupalvelut ovat hyviä renkejä mutta huonoja isäntiä.
Kuitenkin tässä lopulta mietin sitä, että miten monta lähentely- tai jopa vakavaa seksuaalirikosta koskevaa tapausta on maamme historiassa peitelty sillä, että tällainen tieto on valtiosalaisuus? Ja kuinka monta salkkua on kansanedustajien toimesta unohtunut esimerkiksi Shellin baariin?
Samoin mietin että mitä kaikkea nämä hyvin tunnetut ja varakkaat ihmiset ovat tehneet maailmanlaajuisesti. Suomessa nämä asiat ovat olleet melko hyvällä tolalla, mutta kuitenkin esimerkiksi Ahti Karjalaisen alkoholiongelmien peittely on saanut minut miettimään sitä, että mitä esimerkiksi itäblokissa on tapahtunut näiden asioiden kanssa?
Comments
Post a Comment