Kansanedustajan työ ei ole niitä maailman helpoimpia

Hallitus sitten kaatui, kuten on odotettu. Eli hallituspuolueet eivät halua jatkaa tuossa koalitiossa, mikä on tietenkin aivan ymmärrettävää. Sipilän hallituksen taival on ollut sellaista tuskaa, mitä harvoin on politiikassa nähty, joten tietenkin Halla-Ahon valinta Perussuomalaisten johtoon on ollut heille sellainen vaate, että muiden puolueiden johtajat ovat myös saaneet sitten siitä sellaisen tekosyyn tai sysäyksen, että hekin haluavat vetäytyä tuosta yhteistyöstä, mikä on ollut hieman väkinäistä.

Tämän hallituksen toiminta on ollut sellaista, että sitä on varmaan ollut ilo katsoa, mikäli joku sitten on ollut näiden puolueiden vihamies. Kyseinen koalitio puristettiin kasaan melkein väkisin, ja sitten tuo toiminta hallituksen sisällä on ollut vähintään riitaisaa, ja oikeastaan se mikä on tuolla kollegiossa sitten saanut huomiota, on ollut tiettyjen ministerien poukkoilu. Ja sitten tietenkin Sipilä, joka on saanut sitten paljon huomiota siksi, että hän on saanut selitellä kaiken maailman noloja asioita, muiden puolesta. Eli tällaisessa tilanteessa voidaan käyttää sellaista psykologiaa, mikä on peräisin työyhteisöistä.

Jos työyhteisössä henkilöiden kemiat menevät ristiin, eivätkä heidän mielipiteensä ole toisten mielestä arvokkaita, niin siitä sitten seuraa hyvin ikävä ilmapiiri, joka kostautuu työuupumuksena. Ja itse kyllä uskon että tuo hallituksen sisäinen asetelma aiheuttaa stressiä sekä erityisesti välien kiristymistä henkilökohtaisella tasolla.  Hallitus sekä eduskunta  on nimittäin aivan samanlainen työpaikka kuin kaikki muutkin sikäli, että siellä pitää henkilöiden istua samassa huoneessa ja pystyä puhumaan erilaisista asioista, niin että jokainen sitten saa oman mielipiteensä sanottua. Ja jos tuollaisessa paikassa joku käsittää, että hän voi ryhtyä vähättelemään toisia, niin se sitten varmasti ärsyttää vähän kaikkia.

Nuo ihmiset on sinne valittu tekemään päätöksiä eikä suinkaan painamaan kiltisti nappia, kun joku puolueen johtaja sattuu niin haluamaan. Ja vaikka kyseessä olisi “vain” rivikansanedustaja, niin tietenkin hänellä on ollut oma kannattaja-joukkonsa sekä vaalikoneistonsa, joka hänet on sinne nostanut. Ja siksi myös niiden permannolla istuvien  edustajien pitää saada puhua asioista, vaikka he kuinka olisivat eri mieltä jostain asioista. Ja ministeri ei tietenkään ole mikään rivikansanedustaja, vaan paljon näkyvämpi hahmo tuolla poliittisella kentällä.

Ministeri on itseasiassa kansanedustajien edustaja maamme johdossa. Ja jokainen ministeri on vastuussa omasta toimialueestaan. Vaikka puolueen eduskuntaryhmä olisi ulospäin jotain mieltä jostain asiasta, niin silloinkin sen sisällä käydään keskustelu siitä, miten johonkin esitykseen reagoidaan. Ja kun puhutaan puolueista sekä niiden edustajista, niin silloin pitää muistaa se, että jokaisella edustajalla on vähintään yhdestä asiasta eriävä mielipide. Juuri se asia saattaa olla sellainen, mikä vie juuri tuon edustajan eduskuntaan.

Edustaja-ehdokkaaksi lähteminen on suuri askel ihmiselle, ja jo ehdokkuutta varten pitää hankkia nimikirjoituksia sekä rahasto, josta kampanjan vaatima rahoitus saadaan. Se vaatii tietenkin rohkeutta myös edustajalta itseltään, kun hän käy esimerkiksi yrityksissä pitämässä myyntipuheita, missä tuo henkilö esittää omia näkemyksiään ihmisille, jotka voisivat antaa hänen kampanjaansa rahoitusta. Ja tuolloin tietenkin puhutaan suurista rahoista, joten silloin on esitettävä selkeitä ja hyvin perusteltuja näkemyksiä jokaisesta asiasta, joita nämä kampanjan rahoittajiksi ajatellut tahot sitten haluavat ajettavan. Ja jos edustajia kohdellaan huonosti, niin silloin puolueet eivät sitten saa enää ehdokkaita noille listoilleen, ja silloin tietenkin seuraa ongelmia.

Kun ihminen asettuu ehdolle eduskuntaan, niin totta kai hän sitten olettaa, että häntä kuunnellaan eikä hänen mielipiteilleen naureta. Samoin edustajilla on oikeus esittää mielipiteitään, vaikka ne olisivat ristiriidassa tasavallan presidentin tai puolueen johtajan  mielipiteiden kanssa, ja tietenkin jokainen meistä voi arvata sen, että jos presidentti tai puolueen johtaja ei kantaansa ole ilmoittanut, niin sitä ei kukaan voi silloin tietää.  Samoin eduskunta johtaa maamme sisäpolitiikkaa säätämällä lakeja, ja ulkopoliittinen päätösvalta asioissa on tasavallan presidentillä, pois suljettuna ne EU:ta koskevat kysymykset, joissa päätösvalta on pääministerillä sekä Suomen hallituksella.

Tuon takia edustajalta odotetaan aktiivisuutta, ja toki hänellä on sitten aina oma työpaikka kansanedustajana kyseessä, koska neljän vuoden välein viimeistään tulee eteen vaalit. Ja jos edustaja ei miellytä tukijoitaan tai äänestäjiään, niin silloin hän voi sanoa hyvästit työpaikalleen. Tuon takia pitää edustajan olla jatkuvasti aktiivinen, ja silloin jos joku sitten ikään kuin hänet jyrää, eli ryhtyy juuri hänen puheenvuoronsa aikana puuhaamaan kahvitaukoja tai puhumaan kännykkään, niin se varmasti masentaa. Ja sitten tietenkin kaikki ikävä palaute kuten rivojen viestien lähettäminen sähköpostiin saattaa masentaa tuota henkilöä.

Kun kansanedustaja tulee ensimmäisen kerran työpaikalleen, niin silloin tietenkin hän tulee uuteen työpaikkaan, kuten kuka tahansa meistä. Silloin varmasti eten tulee tilanteita, missä hän tarvitsee apua, ja yksi niistä on sosiaalisten suhteiden eli toimintaverkoston luominen. Ja kun edustaja kävelee kahvioon, niin silloin hän varmasti ajattelee, että kaikki siellä jo tuntevat toisensa. Tuolloin tietenkin pitää muistaa se, että hän on muutenkin uuden tilanteen edessä. Siirtyminen ehdokkaasta edustajaksi on pitkä harppaus, ja silloin varsinkin yhden asian edustajat, jotka ovat luvanneet rahaa tai muita etuja työttömille ovat uuden tilanteen edessä. Eduskunta ei ole olemassa vain yhtä asiaa varten, vaan siellä tehdään kaikkia ihmisiä koskevia päätöksiä, ja tietenkään esimerkiksi se valiokunta, mihin edustaja istuu ei ole aina hänelle itselleen mieleen.

Eli joku oravien suojelija saattaa sitten löytää itsensä puolustus-valiokunnasta, vaikka hän olisi halunnut ympäristövaliokuntaan, koska hänen luonnonsuojelullisia näkemyksiään on haluttu kuulla tuossa valiokunnassa. Tai joku rautainen majuri saattaa löytää itsensä ympäristövaliokunnasta, koska sinne on haluttu hänen näkemyksiään, eli maanpuolustusta on haluttu sitten niveltää luonnonsuojeluun. He joutuvat nyt oikeasti pohtimaan muitakin asioita kuin omaa etu-ryhmäänsä tai omaa aatettaan. Ja sitten jos edustaja pääsee ministeriksi, niin edessä on todellinen päätöksenteko, missä sitten pitää ottaa huomioon budjettikehys ja kaikki muutkin tuota asiaa koskevat aspektit eli ulottuvuudet, ja tuolla asialla on sellainen nimi kuin “Valtamarski”.

Termi on muuten peräisin 1800-luvulta, ja se tarkoittaa sitä, että kun henkilö tekee jotain päätöksiä valtion virassa, niin se merkitsee sitä, että kaikki tuon alan päätökset sitten tehdään hänen työhuoneessaan. Joten jokaisen ministeriön toimialue on valtavan suuri, ja päätöksiä tehdään siellä jatkuvasti, mikä sitten lisää paineita. Niissä pitää aina noudattaa yhteneväistä linjaa, ja auta armias jos joku poikkeaa näistä linjoista, niin siitä sitten tehdään asioista kanteluita, joissa sitten menee aikaa ja vaivaa, kun esimerkiksi muistetaan, että paikka mihin sellutehdas pitäisi sijoittaa sijaitsee suojellun  lintujärven rannalla.

http://kansanedustajantyosta.webnode.fi/