Tekniikan miniatyrisointi tekee esimerkiksi tiedustelusatelliiteista vaikeammin tuhottavia, mutta tähän tekniikkaan ei saa suhtautua kritiikittömästi
Kun ajatellaan esimerkiksi vakoilusatelliitteja, niin niiden ongelmana on suuri koko, eli kaikilla ydiasevaltioilla on kyky ampua isoja vakoilusatelliitteja kappaleiksi, mikä sitten saattaa aiheuttaa sen, että taktista tiedustelutietoa ei voida tuolloin tuottaa tarpeeksi tehokkaasti. Mikäli esimerkiksi LACROSSE-tutkasatelliitteja tai KeyHole valokuvatiedustelusatelliitteja tuhoaan matalan radan ASAT-aseilla. Jos yksittäisten satelliittien sijasta käytetään pienempien satelliittien ryhmiä, niin silloin saavutetaan parempi suorituskyky, eikä tuollainen satelliitti-pilvi ole tuhottavissa kineettisen energian aseilla, vaan sitä vastaan on käytettävä joko ydinaseita, mikä altistaa myös omat laitteet EMP-pulsseille, tai sitten siihen pitää suunnata voimakkaita radioaaltoja, joiden avulla noista pienistä satelliiteista yritetään polttaa mikropiirit, mutta tuollaiset tekniikat tuhoavat myös omia satelliitteja, jotka ovat noiden radioaaltojen linjalla, joten nämä pilvimäiset sateliittiryhmät ovat hyvin tehokkaita jokaisessa ajateltavissa olevassa tehtävässä.
Pienet laitteet on helppo korvata uusilla, ja esimerkiksi jos satelliitit toteutettaisiin niin, että yhden ison satelliitin sijasta taivaalle lähetettäisiin tuhansia pieniä satelliitteja, niin silloin yhden satelliitin tuho ei vaikuttaisi tuon ryhmän suoritukseen mitenkään. Eli jos ajatellaan vaikka 15 metrisellä peili-teleskoopilla varustettujen vakoilusatelliittien korvaamista ryhmällä pieniä tiedustelusatelliitteja, joiden peilin koko olisi vaikka 10 senttimetriä, niin tietenkin se vaatii sitä, että noita pieniä satelliitteja olisi paljon enemmän, mutta ne toimisivat ryhmänä, eli satoja tai jopa tuhansia tuollaisia hyvin pieniä laitteita suunnataan samaan kohteeseen, jolloin ne toimivat kuin hyönteisen verkkosilmä, ja nykyisen tietokonetekniikan avulla nuo kuvat voidaan yhdistää.
Nanoteknologia toimii kuitenkin vielä paremmin juuri tutkaa havaintovälineenä käyttävissä satelliiteissa, joiden ongelmana on se, että ne voidaan helposti paikallistaa taivaalta. Tällaisia satelliitteja vastaan voidaan käyttää säteilyyn hakeutuvia ASAT-aseita, jotka ovat oikeastaan tavallisten ARM (Anti Radiation Missile) muunnoksia, jotka ovat periaatteessa vain satelliittien tuhoamiseen tarkoitettuja HARM (HighSpeed Anti Radiation Missile)-ohjuksia, joita voidaan laukaista joko lentokoneista tai siiloista.
Eli kyseessä olisi tuolloin tehtävää varten modifioitu Pegasus-raketti tai ICBM-ohjus, joka hakeutuu tutkasatelliitia päin. LACROSSE:n tehtäviin kuuluu erittäin tärkeitä taktisia operaatioita, nimittäin nämä satelliitit etsivät maan sisään kaivettuja bunkkereita sekä niiden tutkakuvien perusteella luodaan taistelualueen 3D-topografikartat, joita käytetään muiden tehtävien lisäksi esimerkiksi risteilyohjusten DSMAC (Digital Scene Matching Area Correlation)-laitteisiin syötettävien lentoreittien karttapohjana. DSMAC-laite toimii siten, että risteilyohjuksen tietokoneen muistiin syötetään kohteeseen vievän reitin kartta, ja sitten DSMAC vertaa tuota kuvaa sen maata kohti osoittavan tutkan antamaan kuvaan.Jos kuvat ovat identtiset, ovat ohjukset todellinen sekä laskettu lentorata yhteneväiset.
Tuota suunnistuslaitetta tarvitaan siksi, että GPS/GLONASS-signaalit voidaan peittää radioaaltoihin perustuvalla häirinnällä. Jos LACROSSE- tai sen Venäläiset vastineet tuhotaan, niin silloin risteilyohjusten kyky lentää tarkasti häiriintyy, koska tuolloin vihollisella on mahdollisuus häiritä GPS:ää. Kuitenkin tuollainen yksi valtavat tutkasatelliitti voidaan korvata suurella joukolla hyvin pieniä ehkä noin kolikon kokoisia satelliiteilla, jotka eivät yksin tietenkään anna mitään kovin tarkkaa kuvaa kohteestaan. Mutta jos noita satelliitteja on miljoonia, niin silloin ne voivat sitten toimia erittäin tehokkaasti, eli niillä voidaan korvata tuollainen LACROSSE erittäin hyvin, ja noiden satelliittiparvien tuhoaminen on todella hankalaa, koska noita välineitä on niin paljon, että yksittäisen satelliitin menetys ei vaikuta koko satelliittiryhmän toimintaan. Tuollaiset satelliittiryhmät voivat olla hybridijärjestelmiä, joissa on miljoonia ELINT- tutka sekä optisia tiedustelusatelliitteja.
Jokainen noista satelliiteista on tässä skenaariossa varustettu vain yhdellä sensorilla, mutta kun noita nanosatelliitteja on miljoonia, ja ne toimivat ryhmäkäytänteiden kautta yhtenä ainoana satelliittina. Tuollaista satelliittiryhmää voidaan käyttää lähes kaikkiin tehtäviiin, mitä satelliittien ajatellaan tekevän.
Koska yksittäisen ryhmän komponentin menetys ei juurikaan vaikuta sen kykyyn suorittaa tehtäviään, niin osa noista laitteista voidaan uhrata esimerkiksi ASAT-tehtävissä, eli niitä ohjataan vihamielisten satelliittien lentoradoille, ja sitten nämä laitteet ajetaan niitä päin. Tietenkin tuollaisten nanosatelliittien avulla voidaan toteuttaa myös ABM-järjestelmiä. Silloin osa noista nanotekniikkaa hyödyntävistä satelliiteista varustetaan geiger-mittareilla, joiden avulla järjestelmä löytää ydinaseet hyökkäävien ohjusten seasta, ja sitten tuo satelliittipilvi asettuu ohjusten tielle yrittäen törmäämällä tuhota ballistisella radalla lentäviä taistelukärkiä, ja tällainen laitteisto voisi olla tulevaisuuden ABM-järjestelmien yksi varteenotettavista olomuodoista.
Samaa tekniikkaa voidaan hyödyntää myös ilmakehässä olevien kappaleiden tuhoamiseen, ja tuolloin voidaan olettaa välineen olomuodon olevan kuin lauma lentäviä petanque-palloja muistuttavia nanohelikoptereita, joita sitten ohjataan serverien kautta. Nuo helikopterit voidaan asettaa toimimaan ryhmänä siten, että ne lentävät taisteluhelikopterien lapoihin tai sitten nämä laitteet voivat kohota parvena hyökkäävien taistelulentokoneiden tielle, niin että ne imeytyvät tuon koneen ilmanottoaukoista sisään, jolloin nämä välineet sitten rikkovat koneen turbiinin.
Ja ne voisivat teoriassa olla sellaisia, että rautapallossa olisi ristikkäiset käytävät, missä olisi propellit tai oikein villeissä kuvitelmissa se voidaan varustaa ionimottoreilla, joilla tuo laite saadaan sitten lentämään. Virtansa se voisi saada vaikka radioteleskoopeilla annettujen ultravoimakkaiden radioaaltojen muodossa, ja tietenkin se voisi myös eliminoida ihmisiä lentämällä näitä päin. Joten mielikuviin tulee väistämättä sellainen ajatus, että nämä laitteet voidaan valjastaa erittäin julmiin tarkoituksiin. Alla olevassa lyhytelokuvassa voisi olla se todellinen vaara, mikä ehkä joskus tulee eteen, kun näitä järjestelmiä kehitetään.
Comments
Post a Comment