Simulaatioiden uudet tuulet mahdollistavat hyvin realistiset simuloidut koulutus-radat

Tekoälyn sekä tuotekehittelyn suhde toisiinsa on hyvin monimutkainen, ja tietokoneiden suhde ihmiseen on muuttunut hyvin monimutkaiseksi verrattuna siihen, mitä se oli joskus 1970-luvulla, kun tietokoneet olivat yksinkertaisia välineitä. Tekoäly on oikeastaan vain tietokoneohjelma, joka osaa käyttää tiettyjä suureita, kun se tekee päätöksiä, ja se sitten tekee tekoälystä melko kaavamaisesti toimivan kokonaisuuden.

Tuo kaavamaisuus näkyy esimerkiksi tietokonepeleissä, joissa vihollinen hyppää aina saman kulman takaa, tai joissakin tapauksissa tuossa ohjelmassa on useampia vaihtoehtoja, ja silloin tietokone käy läpi jokaisen vaihtoehdon, eli siinä on vain sellainen loki, johon merkitään kuinka monta kertaa peliä on pelattu. Ja tuosta lokista sitten saadaan aikaan  tuo näennäinen älykkyys sekä yllätyksellisyys, eli tuo ohjelma toimii niin, että siinä on koodi, jossa lukisi suomeksi näin: “kun peliä pelataan ensimmäisen kerran, niin mies hyppää pisteestä A”. Ja kun tuota peliä pelataan toisen kerran, niin silloin tuo ohjelma käyttää “pistettä B”, mikä luo sitten käyttäjälle kuvan todellisesta tekoälystä, vaikka nuo hahmon ilmestymispaikat on todellisuudessa ohjelmoitu ennalta.

Tuollainen keinoäly on oikeastaan vain näennäinen eli “pseudo-äly”, joka ei pohjimmiltaan ole mitään muuta kuin normaali tietokoneohjelma, mihin on lisätty vain enemmän “if-else”-kohtia. Mutta pohjimmiltaan keinoäly ei ole sen kummempi väline kuin esimerkiksi dieselmoottori, eli se ei tee mitään, mitä ohjelmoija ei tuohon ohjelmaan ole kirjoittanut. Samoja ohjelmistoihin asennettuja koodeja voidaan hyödyntää myös esimerkiksi ohjusten sekä torpedojen maaliin hakeutumista ohjaavissa profiileissa, mitä käytetään tietokonepelien virtuaalisten hahmojen liikuttamiseen, joten siksi tekoälyä voidaan pitää myös uhkana.  Nimittäin samantyyppinen koodi, joka ohjaa virtuaalista hahmoa ruudulla voi ohjata myös oikeaa fyysistä robottia todellisessa elämässä.

Joten sen tähden voidaan kyllä sanoa, että näiden välineiden kehittämisestä pitää välillä keskustella vakavaan sävyyn. Tietokoneohjelmoijien on tiedettävä, mitä he oikeastaan tekevät, kun he ryhtyvät luomaan jotain uutta. Keskusteltaessa esimerkiksi 2nd. Lifen kaltaisesta virtuaalisesta toimintaympäristöstä, niin sen varaan voidaan rakentaa esimerkiksi virtuaalinen sotilaallinen koulutuskeskus, missä käytetään virtuaalitodellisuutta hyväksi, kun noita miehiä koulutetaan taistelemaan.

Mikäli oikein realistista simulaatiota halutaan suorittaa, niin silloin tuo paikka voidaan sijoittaa vaikka varastohalliin, missä sitten ilmanpainetta  sekä tasojen kaltevuuskulmaa voidaan säädellä olosuhteiden mukaan, ja myös esimerkiksi lumitykkien avulla voidaan luoda hyvin todellisuutta vastaava harjoitusrata, ja jos alustat liikkuvat myös vertikaaliseen suuntaan, niin silloin voidaan valmistaa kokonainen virtuaalitodellisuuteen perustuva koulutusmalli, missä tuo rata toteutetaan virtuaalisista palikoista.

Eli nuo harjoitettavat henkilöt voivat sitten käyttää VR-laseja noiden harjoitusten läpivientiin, ja noissa laitteissa olevat RFID-tunnisteet mahdollistavat henkilön tarkan paikantamisen tuossa virtuaalisessa labyrintissa, jolloin hän ei voisi esimerkiksi kävellä seinien läpi ilman ääni-efektiä. Tietenkin noissa tiloissa voidaan käyttää sähköpaimenia, jotta nuo henkilöt eivät vain “fuskaa”. Kun puhutaan siitä, miten tehokkaita tuollaiset virtuaaliset harjoitusmenetelmät voivat olla, niin silloin tietenkin voidaan puhua siitä, että nuo armeijasta tutut osuma-simulaattorit voidaan varustaa sähkölamaajilla, joilla sitten simuloidaan oikeaa luodin osumaa. Tuollainen koulutusmalli voisi olla hyvin tehokas, mutta niiden ongelma on äärimmäinen brutaalius sekä se, että ne kovettavat henkilöä aivan toisella tavalla, kuin perinteinen sotilaskoulutus. Noiden super-todenmukaisten simulaatioiden käyttö on erittäin vaarallista, koska silloin voidaan henkilön päähän asentaa sellainen elektrodi, jonka avulla siinä ärsytetään henkilön mielihyväkeskusta sähköisesti, jolloin sitten oikeastaan kaikki tuo hyvinkin psyykkisesti rasittava koulutus tuntuu hyvältä.

Joskus aikoinaan luin kirjan tekoälystä, ja siinä kysyttiin sellainen kysymys, että onko tekoäly oikeastaan vain uusi “pedon luku” 666 jonkun tietokoneen muistissa. Sen avulla voidaan tehdä asioita, joita ei koskaan muuten koskaan olisi kyetty toteuttamaan. Kun luodaan valtavia kognitiivisia järjestelmiä, niin silloin järjestelmän pitää saada sellaista tietoa, mikä perustuu totuuteen. Tuon takia kyseinen järjestelmä voi kerätä taistelijoiden biometristä tietoa sekä harjoituksissa että myös taistelusta, ja sitten noiden tietojen perusteella voidaan arvioida jonkin ihmisryhmän sopivuutta tiettyihin tehtäviin, ja jos tehtävä ei jostain syystä onnistu, niin silloin suoritetaan arvio siitä, että pettikö henkilön varusteet vai esimerkiksi hänen oma psyykensä.

Biometristä tietoa kerätään henkilöistä normaaleilla “sport”-rannekkeilla, ja siitä näkee esimerkiksi sen, että kiihtyykö henkilön syke tai tihentyykö hengitys, mikä kertoo kiihtymisestä, tai nouseeko ihon lämpötila, mikä sitten kielii pintaverisuonten laajenemisesta “punastumisen yhteydessä”.  Ja sitten tehdään tutkimus, että miksi joku erikoisjoukkojen mies, joka valitaan yhtä tarkkoja valintaperusteita käyttäen kuin lentäjät ei sitten kyennyt suorittamaan tuota tehtävää. Jos kyse on ollut henkilöstä itsestään, niin silloin katsotaan että onko tuo mies tehnyt jossain vaiheessa esimerkiksi kokenut asioita, jotka saattavat aiheuttaa takauman sekä ilmiön, jota kutsutaan lukkoon menoksi.

Siinä henkilö kokee niin kovan muisti-reaktion, että hän ei kykene enää toimimaan kuten hänen pitäisi toimia. Vai onko hän mennyt tehtävään sairaana, tai onko hänellä ehkä ollut itsemurha-ajatuksia. Eli tässä sitten vain yleistetään tiettyjä asioita, jotka liittyvät tehtävään, mikä suoritetaan äärimmäisessä tilanteessa. Mutta sitten tietenkin kun järjestelmä huomaa, että jokin asia tehtävässä on mennyt pieleen, niin se ei sitten lähetä vastaavia ryhmiä uudelleen samaan paikkaan, vaan korvaava ryhmä on jokin muu osasto. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, miten pitäisi kouluttamiseen suhtautua, oli kyseessä maanpuolustus tai vaikka palokunnan savusukeltajien kouluttaminen, niin tehtävän mennessä pieleen, pitää asioista keskustella vakavasti. Syy tuohon asiaan pitää löytyä, jotta vastaavaa ei koskaan pääse tapahtumaan uudelleen.  

http://tekoalyjakoulutus.webnode.fi