Mitkä ovat perinteisten puolueiden ongelmat?

Puolueiden ongelmista voidaan kirjoittaa sen verran, että nykyään poliittisten liikkeiden on hiukan vaikeaa saada jäseniä, mikä sitten pienentää nimenomaan niiden jäsenmaksuista saatavia tuloja. Jäsenten miellyttäminen on puolueen johdolle hyvin tärkeä asia, koska vain puolueen jäsenet saavat äänestää puolueen johtajista, mutta koska vain murto-osa ihmisistä kuuluu puolueisiin, niin siksi sen pitää hankkia äänestäjiä myös muualta kuin vain omiensa joukosta, jos sen johto mielii sitten saada paljon edustajia eduskuntaan.  Syynä tähän tietenkin on puolueen saama puoluetuki, mikä  on hyvin tärkeä osa sen rahoitusta. Puolueen edustajien määrä ratkaisee sen, miten paljon se saa  rahoitusta, koska tuota tukea maksetaan edustajien määrän mukaan.

Tämän takia puolueen pitää saada mahdollisimman paljon edustajia parlamenttiin, jotta se voisi sitten nostaa tukea. Kun puolue on hallituksessa, niin silloin se sitten saa myös sitä paljon kaivattua vaikutusvaltaa, mikä tietenkin voi viedä sen suosion pohjiin, jos se ei sitten kykene lunastamaan äänestäjien toiveita. Puolueen saama rahoitus on tärkeää sikäli, että sen tulee tietenkin hankkia toimitilansa itse, sekä tietenkin kaikki hallit, missä kokouksia pidetään ovat ainakin yleensä  maksullisia.

Ja sitten tietenkin puolueen johtaminen on kokopäiväistä työtä, missä pitää seurata päivän politiikkaa sekä reagoida monenlaisiin asioihin, joista itsellä ei ehkä ole mitään tietoa. Se että puolueen johto on täysipäiväisistä palkkaa saavista politiikan ammattilaisista koostuvaa väkeä tietenkin takaa politiikan laadukkuuden. Kun puhutaan ehdokas-listoista, niin puolueen jäsenyys lisää ehdokkaan uskottavuutta, koska se antaa kuvan sitoutumisesta tiettyyn poliittiseen liikkeeseen sekä sen ajamiin asioihin.

Puheiden kirjoittaminen sekä kaikenlainen median käyttäminen sekä varsinkin sosiaalisen median kasvanut rooli vaalimainonnassa sekä ehdokkaiden näkyvyyden ylläpitämisessä vievät nykyään todella paljon aikaa. Siksi varsinkin isojen puolueiden johtajien pitää olla jatkuvasti ajan hermoilla, eikä sellaista tilannetta ole, että esimerkiksi puolueen johtajien ei tarvitse vastata, kun joku kysyy niiltä henkilöiltä jotain politiikkaan liittyvää. Ja tässä sitten “isolla puolueella” tarkoitetaan puoluetta, millä on paikkoja eduskunnassa.

Sosiaalinen media on asia, mikä varmasti sellainen asia, että sen käyttö politiikan välineenä tulee kasvamaan edelleen, ja se sitten tietenkin asettaa vaatimuksia myös poliitikkojen suuntaan. Eli heidän odotetaan vastaavan itse heille esitettyihin kysymyksiin, ja sanovan suoraan sen, mitä he sitten tarkoittavat. Eikä enää riitä se, että poliitikko on Facebookissa, vaan hänen on oltava myös Instagramissa sekä Twitterissä samaan aikaan. Samoin hänen pitää aina muistaa se, että vale-mediassa ei ole tekstiä “valemedia”, kun sitä tehdään.

Normaali ihminen ei muuten tee mitään eroa valheeseen perustuvan sekä totuuteen sekä tarkastettuihin lähteisiin perustuvan median välillä. Eli tuon takia ihmisen pitää olla hyvin kriittinen lukiessaan jotain artikkelia. Ja kaikkein pahin tilanne tulee sitten eteen silloin, kun ihminen kuvittelee lukevansa absoluuttista totuutta, joka ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jos valhe kirjoitetaan sujuvaan kirjoitusasuun, niin se on hyvin uskottava, vaikka se olisi kuinka tuulesta temmattu. Vanhan ajan mediassa lähteet tarkastettiin aina ennen kirjoitelmien julkistamista, mutta kuten varmaan kaikki huomaavat, niin missään nimessä sosiaalinen media ei anna mitään mahdollisuutta edes tarkastaa kaikkia tietoja, joita sinne ladataan. Kuitenkin voidaan aina sanoa, että menneeseen ei ole paluuta, ja vaikka ennen olisi päätoimittaja tarkastanut jokaisen jutun, mitä lehteen kirjoitetaan, niin kuitenkin nykyään toimitaan toisin. Ja sen mukaan vain täytyy sitten elää, koska aikaa emme voi kääntää takaisin.

Vaikka kirjoitelmaan olisi merkitty lähteitä, niin retorisesti hyvä kirjoittaja voi kirjoittaa silti aivan humpuukia, eikä hänen tarvitse muutenkaan tuosta lähteestä välittää. Ismien eli iskulauseiden  sekä yleistysten ongelma on siinä, että niissä ei huomioida esimerkiksi pieniä marginaaliryhmiä, ja silloin esimerkiksi ulkomaalaisiin varauksellisesti suhtautuva leimataan rasistiksi. Meillä kenelläkään ei varmaan ole mitään ulkomaalaisia vastaan, vaan hiukan tarkemmin sanottuna, me emme tänne tietenkään terroristeja halua, mutta muuten ei tavallisia ulkomaalaisia vastaan ei varmaan kenelläkään ole mitään sen suurempia antipatioita.

Kun puhutaan puolueen putoamisesta oppositioon, niin se sitten saattaa koventaa kielenkäyttöä, mutta toisaalta kovat puheet saattavat sitten kaventaa sen vaaleissa saamaansa äänimäärää. Ihmiset näet pelkäävät ääriliikkeitä olivat ne vasemmalta tai oikealta. Se että puolue lataa kovia sanoja parlamentissa, ei ehkä tuo sille haluttua tulosta vaaliuurnilla. Jos puolue radikalisoituu, tulee siitä tiivis yhteisö, mutta samalla se ehkä joutuu hyvästelemään ne puolueeseen kuulumattomat äänestäjät, joita on varmasti melkoinen määrä.

Joten siksi sen edustajien  kannattaa kuitenkin hieman hillitä kieltään. Kun puhutaan esimerkiksi vaalien välillä tapahtuvaan rahastojen kartuttamisesta, niin Tv-mainonta sekä muut kampanjat sekä vaaleissa käytetyt rekvisiitat ovat todella kalliita, ja jos tuo eduskunta sitten päättää pitää uudet vaalit, niin silloin voi edessä olla tilanne, missä vaalirahoitus ei ole mitenkään riittävää massiivisten kampanjoiden aloittamiseen. Eli nuo ylimääräiset vaalit voivat olla katastrofi jollekin poliittiselle liikkeelle. Jos sillä ei ole tarpeeksi valuuttaa, niin silloin jää medianäkyvyys pieneksi, ja äänet jäävät sitten saamatta, jolloin puolue voi menettää edustajapaikkoja todella paljon.

http://puolueidenongelma.webnode.fi