Superkuuma hiukan Jupiteria suurempi planeetta on todellinen ihme, joka voi mullistaa käsityksen esimerkiksi siitä, mistä älyllistä elämää kannattaa lähteä etsimään

Taas on löytynyt planeetta, joka on todellinen ihme. Kyseessä on jupiterin kokoluokkaa oleva kappale, jonka kaasukehän lämpötila on vain vajaat 1000 astetta alempi kuin auringon, joten se varmasti on tunnetuin kappale, joka ei lähetä omaa valoaan, vaan ainoastaan heijastaa keskus-tähtensä sille lähettämää energiaa. Tuollainen planeetta syntyy siinä tapauksessa, että se kiertää hyvin kuumaa keskus-tähteä, sekä tietenkin sen kaasukehän pitää olla koostumukseltaan sellainen, jotta kasvihuoneilmiö voi sen pintaa lämmittää. Tai jos tarkkoja ollaan, niin itseasiassa keskus-tähden lähettämän säteilyn määrä ratkaisee sen, että voiko tuollainen superkuuma planeetta muodostua.

Myös kasvihuoneilmiön voimakkuus merkitsee jotain, ja tuo termi tarkoittaa sitä, kuinka paljon tuon planeetan kaasukehä pystyy sitomaan siihen suunnattua sätelyenergiaa, ja tuolloin tietenkään planeetan etäisyys keskus-tähdestään ei ole mitenkään erityisen ratkaisevaa, koska tuolloin keskus-tähdellä on miljoonia tai jopa miljardeja vuosia aikaa lämmittää kyseisen kappaleen kaasukehää sekä pintaa. Tuolloin riittää se että planeetan pinta on täysin musta sekä sen kaasukehän koostumus on joko puhtaasta metaanista tai hiilimonoksidista koostuva. Kuitenkin tuollainen superkuuma planeetta on sikäli merkittävä tieteellinen löytö, että se osoittaa tuollaisen planeetan olevan mahdollinen. Ja mahdollisuuksien rajoissa on tietenkin sellaisen tähden olemassaolo, missä on niin paljon radioaktiivisia alkuaineita, että sen lämpötila syntyy spontaanista sekä luonnollisesta ydinfissiosta.

Tuollaisen planeetan olemassaolo tietenkin on aivan teorioiden marginaalissa, koska noita aineita ei universumissa kovin paljoa ole. Ja jotta syntyy Uraania, joka on tämän päivät tiedon mukaan kaikkein raskain alkuaine, mitä luonnosta tavataan, niin silloin pitää ensin muodostua tarpeeksi suuri ja massiivinen tähti, jotta sen ytimessä tapahtuu sellainen fuusio, missä muodostuu tuota alkuainetta, ja sitten tietenkin tuon uraanin pitää päätyä sellaiseen interplanetaariseen pilveen, jossa se päätyy osaksi planeettaa.

Superkuuman planeetan löytyminen avaa toki uusia uria myös elämän etsintään, koska siitä lähtevä lämpösäteily voisi lämmittää tuollaista kappaletta kiertävää kuuta niin, että sinne muodostuu elämää, ja tietenkin sitten tuon lämpösäteilyn pitää olla sen verran vakaata ja pitkäkestoista, että Maapallon kannalta kiinnostava eli älyllinen elämänmuoto voisi kehittyä, ja sitten tietenkin tarvitaan myös aikaa siihen, että tuo elämänmuoto sitten kykenee kehittämään tarpeellista tekniikkaa, jotta se voisi havainnoida taivaalta tulevia radioviestejä. Ja matka kivikaudelta radioteleskooppeihin ei kovin lyhyt ihmisen näkökulmasta ole.

Mutta meidän planeettamme kannalta taas ihminen on ollut vallitseva laji vasta hyvin vähän aikaa. Meidän lajimme on saanut aikoinaan tilaa ekosysteemissä meteoriitti-törmäyksen ansiosta. Joukkotuhot ovat aina avanneet tilaa Maassa sille, että menneisiin lajeihin verrattuna älykkäät sekä kekseliään lajit ovat saaneet jalansijaa maan pinnalla, koska noiden joukkotuhojen jälkeen on ravinnon saanti ollut työn takana, ja silloin tietenkin pitää eliön osata esimerkiksi kaivaa ruokaa maasta sekä mennä suojaan luolaan, jos taivaalta sattui tulemaan vaikka kova räntäsade. Jos eläin tuolloin kasteli turkkinsa, niin se sitten se saattoi menehtyä kylmään.

Eikä myöskään munia voinut jättää maahan tuossa todella ankarassa ydintalvessa, vaan olennon oli kuljetettava poikasiaan sisällään. Mutta tietenkin kastuminen oli nisäkkäällekin kohtalokasta, jos sen turkki päästi veden lävitseen.

Kun puhutaan siitä, miten olennosta tulee älykäs sekä sellainen, että se osaa tuottaa jotain esineitä, niin tarvitaan tietenkin kyky tuottaa asioita mielikuvan perusteella. Tuolloin ei vielä riitä, että olento hallitsee abstraktion, vaan sen pitää kyetä myös muuttamaan abstraktio todelliseksi esineeksi tai toiminnaksi. Tuota kykyä sanotaan “produktiivisesti toimivaksi älykkyydeksi”, ja sen kehitys tietenkin vaatii sellaiset olosuhteet, että esimerkiksi asumuksia tarvitaan lajin säilymisen kannalta.

Ja ainoastaan voimakas ilmaston muuttuminen vihamieliseksi voi aiheuttaa tilanteen, mikä suosii laadukkaita jälkeläisiä määrän sijasta. Eli tuo niin sanottu produktiivinen älykkyys syntyy vain sellaiselle lajille, jonka hermosto on niin kehittynyt, että se kykenee mallintamaan jotain asioita ennalta. Tuollainen hermosto vaatii hyvin laadukkaan jälkeläisen, jonka hoivaamiseen menee vuosia.

Kun tuo älykkyyden laji sitten kehittyy, niin koko planeetan olosuhteiden pitää olla sellaisia, että laadukkaan jälkeläisen tuottaminen on parempi vaihtoehto kuin suuren jälkeläismäärän toimittaminen luontoon. Mikäli koko planeetan ilmasto on muuttunut äkisti hyvin kylmäksi sekä karuksi, niin silloin pääsee älykäs olento niskan päälle, koska se ei tuota jälkeläisiä turhaan, mikä vie sitten tietenkin paljon energiaa.

Älykkyys ei tietenkään yksin takaa mitään sellaista, että laji alkaisi sitten rakennella radioteleskooppeja tai avaruusaluksia, vaan sivilisaation pitää tietenkin saada sen verran aikaa elää, että se kykenee sitten valmistamaan nuo laitteet. Ja itse olen joskus miettinyt, että miten monta “aloittelevaa” sivilisaatiota on esimerkiksi planeettaan törmäävä asteroidi pyyhkäissyt pois, kun se on iskenyt planeetan litosfäärin avaruuteen.

Tai sitten joku tähti räjähtää supernovana, jolloin iskuaalto iskee planeetat kappaleiksi. Toisin sanoen nisäkkäät eivät ole suorastaan kehittyneet Jurakaudella, vaan niiden tarina alkaa kivihiilikauden metsistä. Tuonkin ajan päätti joku suunnaton mullistus, joka muistuttaa laajuudeltaan Dinosaurusten joukkotuhoa.

Tuota maailmanhistorian suurinta joukkotuhoa, mitä kutsutaan “Permikauden joukkotuhoksi voidaan pitää paljon merkittävämpänä kuin Jurakauden joukkotuoa. Tuon jälkeen tietenkin olosuhteet ilmaston kannalta olivat samanlaiset kuin liitukaudella, mutta Permikauden lopun joukkotuhoa voidaan tuon takia kutsua “ensimmäiseksi joukko-tuhoksi” erotuksena siitä tuhosta, mikä tapahtui Jura-kauden päätteeksi kun meteoriitti iskeytyi Jukatanin niemimaalle, ja jonka ansiosta dinosaurukset tuhoutuivat lähes täysin.

Ydintalven  vuoksi sitten nisäkkäille kehittyi tarve hankkiutua suojaan, mutta kuitenkin alku-nisäkkäät eivät olleet päästäisiä suurempia, paitsi aivan muutamat lajit olivat noin nykyisen Jaguarin kokoisia, ja nykyään on pohdittu, että nisäkkäiden rooli tuossa dinosaurusten joukkotuhossa oli ehkä paljon suurempi, kuin mitä on edes osattu ajatella. Eli nuo melko pienet petonisäkkäät joista osa muistutti nykyaikaista kissaa verottivat tietenkin vastakuoriutuneiden dinosaurusten kantaa, mutta tietenkin suurin uhka tuli juuri noiden pienten nisäkkäiden taholta. Ne ryömivät noiden dinosaurusten pesiin, sekä avasivat munien kuoret munahampaallaan, ja joivat noiden munien sisällön.

Vaikka T-rex oli hyvin mahtipontinen eläin, niin tuollaiset maamyyrän tavoin käyttäytyvät olennot vain kaivautuivat tuon tappokoneen pesään, ja sitten ne söivät sen munat yksitellen. Ja todennäköisesti ne työnsivät vain kuononsa noiden eläinten munien kohdalla maan pinnalle, ja sitten alkoivat pidot. Toisaalta myös käärmeet saattoivat hivuttautua noiden hirviöiden pesään, kuten munakäärmeet tekevät nykyään, ja sitten ne syvät kaikki pesästä löytyneet munat. Ja varmaan alkukantaisille tarha- ja kyykäärmeille kelpasi myös vastasyntyneet dinosaurusten poikaset, joista ne saivat sitten helppoa saalista, joka surmattiin myrkyllä, niin että ne eivät sitten voineet tehdä vastarintaa tai varoittaa muita. Koska käärmeet nielevät saaliin kokonaisina, eivät nuo dinosaurukset haistaneet verta. Ja myös nykyiset käärmeet tekevät noin, kuten niiden esi-isät tekivät kauan sitten.

Kun palataan taas tuohon superkuumaan planeettaa sekä sen ehkä olemassa olevaan kuuhun, joka ei ehkä kuitenkaan ole tämä nyt löytynyt versio, niin siellä ei elämä ehkä kulje samoja teitä kuin maassa, ja syy siihen että esimerkiksi kalat eivät loista älykkyystesteissä saattaa johtua siitä, että joukkotuhot ovat vaikuttaneet vain maalla oleviin eläimiin. Kaloihin eivät nuo ydintalvet ole vaikuttaneet niin rajusti, koska valtamerissä olosuhteet ovat olleet melko vakaita, paitsi ehkä “lumipallomaan” aikana, jolloin Triaskauden joukkotuho tapahtui, ja siksi tuo meressä elävä lajisto ei tarvinnut niin suuria aivoja kuin maalla elävät eläimet, paitsi sitten eräs poikkeus on olemassa.

Nimittäin matalissa vesissä lähellä pohjaa elävät pääjalkaiset eli mustekalat, joiden piti kehittää itselleen sellainen äly, että nuo eläimet kykenevät kaivamaan ruokaa kiven kolosta, ja tietenkin niiden piti paeta haita ja eräitä varhaisia luukaloja, jotka olivat vasta kehittymässä siihen muotoon, mitä me ne tunnemme. Joten siksi tämä tursas-niminen mustekala alkoi muuttua älykkääksi. Ja tietenkin joskus olen ajatellut, että voisiko jollain kaukaisella planeetalla elää älyllinen eläin, joka muistuttaa mustekalaa, joka ehkä kuitenkin kykenisi elämään kuivalla maalla, ja ehkä tuolla kuvitteellisella olennolla voisi olla kyky kohottautua maasta ylös ja käyttää työkaluja.

Mutta kun tuota mielikuvituksen tuottamaa olentoa ajatellaan SETI- (Search for Extraterrestrial Intelligence) ohjelman kannalta, niin tuollaisesta merenlahdelta on pitkä matka siihen, että sivilisaatio kehittää esimerkiksi radioteleskooppeja. Ja kun puhutaan olennon älykkyydestä, niin ensin pitää syntyä sellainen tilanne, missä älykkyydestä on hyötyä. Tuolloin tarvitaan tilanne, missä laatu on määrää tärkeämpi, koska normaalisti esimerkiksi kalat tuottavat valtavasti jälkeläisiä taatakseen lajin eloonjäännin.

http://superkuumaplaneetta.webnode.fi