Pilviin voidaan melko helposti tehdä laserin avulla erilaisia kuvioita, sekä mietintä PROJECT TIMBERWIND:istä sekä muista ydinkäyttöisistä lentokoneista

Pilvi-kolmioita sekä  muita outoja pilvikuvioita tutkittaessa voidaan ajatella niin, että nuo kuviot on ehkä tehty taivaalle laserilla, jolla pilveä ikään kuin kaiverretaan tietylle syvyydelle lasersäteellä. Tuo säde sitten hajottaa vesipisaroita tietyltä alueelta, jolloin taiteilija voi sitten tehdä pilveen haluamansa kuvion. Eli laserilla voidaan kaivertaa pilveen kuvioita aivan kuten kiinteään aineeseen, mutta esimerkiksi viljakuvioita tuo laite ei pysty tekemään, koska ainakin kuiva vilja syttyy tuon säteen voimasta palamaan.

Pilvikuvio voidaan muodostaa korkealla lentävään lentokoneeseen, ilmalaivaan tai satelliittiin asennetun laserin avulla, niin että tuon laitteen käyttäjä vain ohjaa laseria haluamassaan kuviossa, jolloin se hajottaa vesipisaroita pienemmiksi tältä alueelta. Kun puhutaan viljakuvioiden tekemisestä, niin se onnistuu joko erittäin suurella määrällä hiilivetyä, jota ruiskutetaan peltoon dieselmoottorin polttoainepumpun kautta, joka kehittää erittäin suuren paineen,  jolloin suuttimen kautta johdettu suurpaineinen helposti haihtuva hiilivety  painaa tuon viljan lakoon, ja näin ei sitten synny mitään kosteutta, koska suurpaineinen propaani haihtuu välittömästi.

Toinen tapa olisi sitten käyttää esimerkiksi RPV-helikopteria, jonka GPS-kaiteeseen ohjelmoidaan tuo haluttu kuvio, ja sitten helikopteri lentää tietyllä korkeudella ja painaa viljaan halutun kuvion puhaltimella. Mutta tuo viljan laon aikaansaamiseen vaadittava teho on niin kova, että tuon RPV:n akku kuluu todella nopeasti. Tai toki voidaan käyttää myös erittäin tehokkaita kaiuttimia, joista lähtevä ääni on niin voimakas, että nuo kasvit painivat lakoon. Mutta silloin pitäisi käyttää ydinkäyttöistä “X-helikopteria”.

Tuollainen helikopteri voidaan toteuttaa ydinparistojen eli RTG:n avulla. Tuollaisia paristoja valmistetaan esimerkiksi sydämentahdistimia varten. Ja niiden avulla voidaan toteuttaa sellainen nanohelikopteri, joka kykenee lentämään jopa vuosikausien ajan. Mutta tietenkin tuollaisten nanohelikopterien lisäksi voidaan ydinparistoja käyttää uuden sukupolven ultraääni, laser sekä mikroaaltouuni perustuvissa aseissa, joihin nuo isotooppi-paristot antavat lähes rajattoman määrän laukauksia.

Mutta ne ovat erittäin kalliita laitteita, joten siksi esimerkiksi ydinkäyttöisiä nanohelikoptereita  tuskin tulee edes valtiollisen käyttöön muuten, kuin ehkä johonkin Saturnuksen Titan-kuun kaltaisiin kohteisiin  suunnatuissa tehtävissä. Mutta kuten olen sanonut, niin ydinkäyttöisen helikopterin valmistaminen on tietenkin aika helppoa, jos projektiryhmältä vain löytyy tarpeelliset luvat noiden isotooppigeneraattorien halussapitoon. Tuolloin  “X”-helikopterin akun paikalle asetetaan isotooppi paristo, jolla sitten tuolle helikopterille luodaan jopa vuosien lentoaika.

Ja samalla tavoin voidaan RTG:llä luoda myös ydinkäyttöinen Predator-lennokki. Eli siinä vain sirkkelisahan moottoriin liitetään RTG, joka antaa tuolle välineelle todella pitkän lentoajan. Tuollainen laite voidaan muuten asentaa mihin tahansa potkurikoneeseen, ja nimenomaan potkurikoneen muuttaminen ydinkäyttöiseksi on sen ulkoisen potkurijärjestelmän takia paljon helpompaa kuin suihkumoottoria käyttävän lentokoneen, koska tuolloin ei tarvita erillistä polttoainetta. 1960-luvun alussa USA:n hallituksella oli PROJECT TIMBERWIND-niminen ohjelma, missä pyrittiin valmistamaan ydinkäyttöinen ramjet-moottori siten, että normaaliin patoputkimoottoriin tehtiin sellainen muutos, missä sen normaali palotapahtuma korvattiin valokaarella, ja siihen tarvittava sähkövirta saatiin aikaan siten, että tuon moottorin polttoaineena käytettävää vetykaasua johdetaan samalla turbogeneraattorin kautta, jolloin se antaisi moottorille sen valokaaren sytyttämiseen tarvittavan sähkövoiman. Tuollainen kaarisuihkumoottorin nimelläi kutsuttu laite ei mikään kovin tarkka ajoaineestaan ole, vaan  se n läpi voidaan johtaa vaikka vettä. Ja muistakaa että tuon moottorin kohdalla valokaari saa aikaan sen, että syntyy tarvittava lämpötila, jotta ajoaine saadaan syöksymään taaksepäin.

Jotta tuo kone kykenisi sitten lähtemään paikaltaan asennettiin siihen läppäjärjestelmä, joka sulki tuon putken edestä, jolloin kone kykeni lähtemään lentoon ilman apuvoimaa. Tuosta moottori-järjestelmästä  kehitettiin myöhemmin konventionaalinen PDWS eli (Pulse Detonation Wave System), joka on oikeastaan V-1: eli  “lentävän pommin” läppämoottorin uudelleen muotoiltu malli, missä tuo putki on muotoiltu RAMJET:in muotoon. Tuolloin tämä kone saa valtavan suuren nopeuden, mutta tuo järjestelmä korjaa noiden RAMJET:ien ongelman, eli niillä ei normaalisti voi lentää hitaasti. RAMJET-moottori voidaan käynnistää vasta noin Mach-1 nopeudella, mutta tietenkin tuollainen lentokone voi kiihdyttää ensin tuohon nopeuteen normaaleilla turbiineilla, jonka jälkeen patoputkimoottorit käynnistetään, kun patopaineen nousu tuossa putkessa on riittävän suuri.

Jos koneesta halutaan tehdä vielä nopeampi, niin silloin pitää muistaa se, että RAMJET:in eli patoputkimoottorin tehokas toimintanopeus rajoittuu MACH 6:een, jonka jälkeen voidaan ryhtyä käyttämään SCRAMJET:ia, joka voidaan käynnistää vasta noin nopeudella Mach 6, ja tuolloin kiihdytys tapahtuu siten, etät kone kiihdyttää ensin tavallisilla turbiineilla nopeuteen, missä RAMJET voidaan käynnistää, ja sitten tuo patoputkimoottori kiihdyttää konetta kunnes SCRAMJET voidaan käynnistää. Tuolla moottorilla voidaan saavuttaa Mach 12 nopeuksia, jos se käyttää normaalia kemiallista palamista kehittääkseen työntövoimaa.

Mutta ydinkäyttöisillä malleilla voidaan päästä vielä suurempiin nopeuksiin, ja teoriassa sillä voidaan lentää vaikka toisille planeetoille. Tuolloin alukseen voidaan liittää NASA:n uusi mikro- tai radioaaltoihin perustuva moottori, missä radioaaltoja laitetaan kimpoamaan moottorissa edestakaisin, jolloin tuo alus ei tarvitse erillistä polttoainetta. Vaan energia voidaan tuottaa kierrättämällä jäähdytysnestettä aluksen sisällä turbogeneraattorin läpi. Tai sitten tuohon RAMJET:iin voidaan kiinnittää WARP eli magnetodynaaminen ajojärjestelmä, joka imee sen läpi avaruuden ioneja, ja kiidättää alusta läpi planeettainvälisen avaruuden.

Kun palataan tuohon ydinkäyttöiseen alukseen, niin silloin pitää muistaa, että tuollaisella ydinkäyttöisellä avaruussukkulalla voidaan lentää vaikka toiselle planeetalle.  Syy miksi tuo patoputki haluttiin kyseisessä projektissa  pitää avoimena johtuu jäähdytyksestä. Tuollainen ydinreaktori sitten kehittää todella paljon lämpöä, joten tuo ramjetin putki pitää varustaa putkistolla eli jäähdyttimillä, jossa kiertävä neste sitten siirtää lämpöä ulos aluksen kuoresta ja pitää reaktorin viileänä. Samalla toki pitää sanoa, että reaktorin jäähdytystä ei koskaan hoideta vain yhden jäähdyttimen avulla, vaan koneessa on useita kohtia, mistä tuo jäähdytysjärjestelmä kykenee sitten siirtämään lämpöä aluksen ulkopuolelle.  

Reaktorin jäähdytystä tehostettiin lennon aikana johtamalla sen kuorelle syöksyilmaa, jotta se pysyisi tarpeeksi viileänä. Tämä projekti oli siis sellainen “Study project”, missä liittovaltion insinöörit suunnittelivat teoreettista mallia ydinkäyttöisen avaruussukkulan toteuttamiseksi.  Ydinvoimaa käyttävällä lentokoneella on muuten erittäin suuri kapasiteetti juuri sen takia, että tällainen kaarisuihkumoottori antaa mahdollisuuden käyttää ajoaineena vaikka vettä, jolloin tuo kone kykenee operoimaan melkein miten pitkään hyvänsä.

http://projecttimberwind.webnode.fi