Tutkimusten sekä tiedonhankinnan etiikasta sekä psykiatrien työtavoista

Kun puhutaan tutkimusetiikasta sekä siitä, että joku tutkijaksi itseään kutsuva henkilö on pettänyt vaitiolovelvollisuutensa, niin silloin tietenkin mieleen tulevat sellaiset saaret, missä paikalliset heimot heittelevät maihin tulevia tutkijoita keihäillä. Näissä tapauksissa itseäni ainakin ottaa aivoon sellainen asia, että tuollaiset asioiden levittelijät sekä urkkijat vievät myös mahdollisuuden toimia niiltä, jotka haluavat asioita selvittää. Sama koskee myös esimerkiksi tiettyjä hoitomuotoja, joissa työskennellään ihmisten parissa.

Esimerkiksi psykiatrinen hoito perustuu siihen, että potilas uskaltaa kertoa asioista psykiatrilleen rehellisesti. Joissakin tapauksissa on ilmeisesti ainakin huhujen mukaan potilaan päiväkirjoja pyydetty omaisten kautta luettaviksi tapaamisissa, tai heidän kirjoitelmiaan on kytätty olan ylitse, jotta lääkärille saadaan sitten sana, jos hänen kuntonsa huononee.

Vaikka menetelmä on tehokas, niin sen moraalisesta aspektista pitää kyllä hiukan keskustella, koska se ei ole varmasti kovin mukavaa. Ja silloin puhutaan tietenkin asioista, jotka ovat sellaisia, että potilas tai "asiakas" ei niitä halua tuoda esiin omaistensa kanssa keskustellessaan. Tuolloin tietenkin psykiatri saattaa kertoa noista tapaamisista sekä niiden sisällöistä potilaan omaisille, ja se sitten tietenkin vie koko hoidolta pohjan pois.

Toki oireista on mukavaa keskustella potilaan omaisten kanssa, ja pyytää näiltä asiaa koskevia raportteja, jotta lääkkeet saadaan kohdalleen. Noissa tapauksissa on joskus sitten tehty niin, että potilaan päiväkirjoja on tuotu tapaamisiin luettaviksi. Kuitenkin tuollainen urkinta sitten saa aikaan sen, että hoidolta putoaa luottamus pois, ja se tietenkin  aiheuttaa sen, että potilas alkaa mielistellä hoitajiaan sekä psykiatrejaan, jotta hänen ei tarvitse kohdata ikäviä tilanteita.

Eikä kerran menetettyä luottamusta sitten voi koskaan kukaan rakentaa uudelleen, vaikka tietenkin urkinta on tavallaan erittäin tehokas tapa hankkia tietoja potilaan yksityiselämästä. Kuitenkin näissä asioissa sitten välillä käy niin, että tuollainen  urkinta sekä kirjoitusten selän takaa kyttääminen ja päiväkirjojen vienti lääkäreille saa aikaan sen, että nekään ihmiset, jotka ovat halunneet oikeasti myös keskustella potilaan kanssa menettävät otteen hänestä, mutta toki maamme laki antaa mahdollisuuden antaa tietoja potilaan vanhemmille, jos hän on alaikäinen. Onko kuitenkaan moraalisesti oikein kysellä jatkuvasti vanhemmilta, että miten heillä on kotonaan mennyt tai paljastaa potilaan yksityiselämää koskevien tapaamisten sisältöjä muille ihmisille kertomatta aikeestaan potilaalleen.