Skip to main content

UCAV:it sekä niiden muodostama uhka kansalliselle turvallisuudelle


UCAV:t eli taistelulennokit ovat nykyään erittäin haluttuja välineitä, joiden avulla voidaan vihollista häiritä sekä sen avainkohteita tuhota johtohenkilöitä surmata melko pienellä panostuksella. Se että 300 euron hintaisen lennokin alasampumiseen käytetään 3,4 miljoonan euron ohjuksia ei varmasti ole mitään kustannustehokasta toimintaa. Ja noiden pienten lennokkien hankkiminen on melko helppoa, ja niiden muuttaminen aseeksi on vielä helpompaa, kuin ihmiset luulevat.

Tuollaiseen pieneen lelukaupasta ostettuun helikopteriin voidaan helposti asentaa konepistooli, jonka laukaisu voidaan hoitaa kauko-ohjatulla vinssillä, joka vetää liipasinta taakse. Tai sitten niihin voidaan kiinnittää dynamiittipötkö tai ontelopanos. Jos tuollaisiin välineisiin ei osata varautua, niin silloin voi edessä olla hyvin vakavia asioita. Se että tuollaisia välineitä on helppo hankkia tekee tuosta välineestä pelottavan.


Niitä voi kuka tahansa hankkia käyttöönsä, joten tuollainen riski pitää huomioida myös lainvalvonnan kannalta, koska ne aiheuttavat riskin esimerkiksi huumeita koskevien ratsioiden kannalta. Näet myös rikolliset voivat helposti valvoa ympäristöään tällaisten välineiden avulla, ja esimerkiksi saada tällaisten pienten lennokkien avulla tietoa siitä, onko poliisi lähestymässä heidän päämajaansa tai miksi tätä paikkaa nyt sitten sanotaankaan.


Tai sitten he voivat hyökätä kilpailijoiden tai lainvalvojien kimppuun taistelukäyttöön muunnettujen nanohelikopterien avulla. Kyseisten välineiden avulla voidaan kuitenkin etsiä ihmisiä ruohikosta. Niihin voidaan asentaa infrapunakamera, ja jos niissä on GPS-laite, niin ne voivat haravoida melko laajoja alueita ja koska niitä voidaan toimittaa operaatioalueelle todella paljon, niin niiden sensorit kattavat erittäin suuren alueen, ja näillä välineillä voidaan etsiä myös radioaktiivisia aineita tai myrkkyjä maastosta, Tuolloin ne voidaan varustaa esimerkiksi hermokaasun tunnistimilla sekä gammakameroilla.


Ne voivat tehokkaasti etsiä esimerkiksi tarkka-ampujia maastosta, ja niiden varusteisiin voi kuulua myös etälamaajia, joiden avulla kohde tainnutetaan, jotta SWAT voi sitten pidättää tuon henkilön. Nämä UCAV:t voivat partioida pareittain, jolloin toisessa on tappava varustus, ja toinen taas käyttää etälamaajaa sekä ehkä myös kyynelkaasukranaatteja, jonka tehtävä on sokaista ampujaa.  Ja niitä voidaan myös käyttää yhdessä esimerkiksi raatoja etsivien eläinten kanssa.


Tuolloin vaikkapa raatokärpäsiin voidaan kiinnittää RFID-tunnistin, jonka avulla tuon hyönteisen lentoa voidaan seurata. Tuon sirun kiinnittäminen hyönteisen kilpeen tapahtuu samanlaisella laitteella, kuin millä mikropiirejä ladotaan piirilevyille. Sitten noita merkittyjä raatokärpäsiä seuraa pari nanorobottia, joiden kolmiomittaimet sitten havaitsevat niiden liikkeet, ja kun nuo kärpäset laskeutuvat johonkin, niin nämä helikopterit sitten käyvät katsomassa noita paikkoja.


Syy miksi raatokärpäsiä on valjastettu ihmisten avuksi, on se että ne löytävät tehokkaasti luonnonsuojelualueelle jääneitä raatoja, ja sama koskee myös korppikotkia. Korppikotkat voidaan varustaa GPS-pannoilla, jonka avulla sitä seurataan, ja kun se laskeutuu, niin silloin UAV-käy tarkastamassa paikan. Tai sitten tuo lintu opetetaan pudottamaan tuo paikannusväline raadolle, jotta se sitten löytyy. Ja voidaanhan tuon linnun pantaan kiinnittää myös actionkamera, jolla sen toimintaa voidaan taltioida. Jos lintu sitten havaitsee mielenkiintoisen raadon, niin puistonvartijat voivat sitten käydä sen tarkastamassa, kunhan vain merkitsevät sen paikan. Ja nuo isot linnut voidaan opettaa etsimään myös jäteöljyä sekä muita vastaavia asioita, kuten räjähteitä sekä huumeita.


Samoin hyönteisiä kuten torakoita sekä erilaisia pistiäisiä voidaan kasvattaa lakassa, missä on muoviräjähdettä tai huumeita, ja sitten ne oppivat etsimään noita aineita. Pieniä jyrsijöitä voidaan myös opettaa etsimään räjähteitä. Näin ne voivat viedä vihollisen ammusvarastoon tunnistimen, joka auttaa täsmäpommin ohjaamista kohteeseen.


Nanohelikopterit voivat kommunikoida satelliittien välityksellä jopa Atlantin tuolla puolen olevien komentokeskusten kanssa,  ja niissä istuvat ohjaajat sitten voivat käyttää näitä aseistettuja nano helikoptereita esimerkiksi salamurhien suorittamiseen. Tuollaisia UCAV voidaan pudottaa kohdealueelle vaikka maapallon kiertoradalla olevista satelliiteista, ja niiden olemassaoloa ei ehkä huomata, ennen kuin on liian myöhäistä.


Koska niissä käytetään konepistoolia tai muita jalkaväen asetta, niin silloin väkivaltaista tekoa ei heti osata ehkä epäillä miksikään lennokkien tekemäksi toimenpiteeksi. Ja jos lennokit tuhoavat itsensä operaation jälkeen, niin niitä ei ehkä koskaan löydetä. Nämä lennokit voidaan toki varustaa risiininuolia ampuvilla ilmakivääreillä tai 22.cal aseilla joista lähtevät nuolet tai luodit sitten sulavat ihmisen elimistössä, joiden avulla voidaan suorittaa salamurhia, joista ei välttämättä jäädä koskaan kiinni. Tai ainakaan 1970-luvulla ei jääty kiinni, mutta nykyään tilanne on aivan toinen, ja pieniäkin risiinimääriä voidaan eristää ihmisen elimistöstä.


Toki risiini voidaan toimittaa kohteeseen sprayna, tuolloin olisi kyse vain viritetystä sekä samalla laittomasta kyynelkaasuaseesta, ja voihan toki VX:n kaltaisia hermokaasuja suihkuttaa tuollaisen nanohelikopterin avulla kohteeseen. Tällaisten laitteiden aiheuttama uhka on todellinen, ja niiden torjuntaan pitää kaikkien asevoimien varautua, ja onneksi nämä nanohelikopterit voidaan pudottaa tavallisilla haulikoilla. Aikoinaan tyrmätty haulipanoksia ampuva konekivääri voisi toimia todella hyvin tällaista uhkaa vastaan. Tai sitten 20 mm. konetykki voidaan varustaa haulipanoksilla, jolloin se varmasti peittää suuren alueen taivaasta hyvin tehokkaasti.


Ja toki UCAV voidaan torjua tehokkaasti myös EMP-aseilla, joiden ansiosta ne saadaan ehjänä maahan, ja noista laitteista voidaan ottaa myös DNA- ja muita näytteitä, jotta niiden rakentajat saadaan selville. Samoin voidaan kehittää vasta- UCAV:ia joiden kohteena olisivat toiset lennokit, ja yksi tehokkaimmista laitteista voisi olla UCAV, missä on kaksi sähköjohtoa, joihin johdetaan korkeajännitteinen sähkövirta, mikä sitten saa kohteen tietokoneen kärähtämään. Ja tietenkin myös esimerkiksi mikroaaltoon perustuvat suojelujärjestelmät ovat tehokkaita, kun esimerkiksi väkijoukkoa suojellaan tuollaisilta välineiltä. Ne ovat oikeastaan suppiloita, joiden pohjalla on mikroaaltolaite, joka lähettää taivaalle säteilyä, ja joilla sitten saadaan tuo lähestyvä helikopteri putoamaan.

Comments

Popular posts from this blog

There are new hidden abilities in light.

“Scientists have discovered that light can naturally develop a hidden 'handedness' as it travels through empty space, without the need for special materials or lenses. Credit: SciTechDaily.com” (ScitechDaily, Scientists Uncover “Astonishing” Hidden Property of Light) In the beginning, I must say that some light’s hidden properties can turn visible only in vacuums and extremely low temperatures. In a very clean space, there are no free gas atoms. And in spaces. There is a quantum oscillation. It is on the lowest possible level. At normal temperature and pressure. Things like the scattering effect can hide those properties.  The light has the ability to jump, spin, and change its direction without the use of mirrors or other optical devices. This is what makes light special. At this point, I must say that there are no new abilities in light. But. New tools make it possible to use. Those abilities. For many types of technology. Spinning light can offer a big advance. To the commun...

Hidden order in quantum entropy can endanger the quantum network.

"Physicists have uncovered hidden magnetic patterns lurking inside a puzzling state of matter called the pseudogap, which appears just before certain materials become superconductors. Credit: Shutterstock. (ScitechDaily, Superconductivity Breakthrough: Hidden Order Found Inside Quantum Chaos) We know the thing. Superconductivity makes objects levitate. That levitation is known as the Meissner effect. The effect is formed when all atoms in the system are in the same way. In a very low temperature. Those atoms are in the same quantum field. Because atoms are inside one collective quantum field, that thing makes it possible to push that quantum field up. And because that field is forming a collective bubble that moves the entire object up. In a superconducting wire, the atoms are. Under one collective quantum field. Because electricity travels in that field. There doesn’t form standing waves, and that denies the resistance.  In the Meissner effect, the electromagnetic fields trav...

Tutkielma kirjasta Bram Stokerin Dracula

Kauhukirjojen klassikko, joka toimii vielä nykyäänkin monen kauhuelokuvan innoittajana. Se kertoo transsivanialaisesta vampyristä, joka muuttaa Englantiin, ja menettää siellä henkensä. Stoker on tietenkin tehnyt tuosta ”yön valtiaasta” hyvin voimakkaan hahmon, joka kuitenkaan ei siedä esimerkiksi valkosipulia eikä myöskään kykene koskettamaan hopeaa. Kyseinen kirjailija on siis osoittanut vastuuntuntoa, ja tehnyt ”vampyyri-testin” tekemisestä mahdollisimman vaarattoman, jotta ainakaan kukaan syytön ei kuitenkaan vahingoittuisi, vaikka joku nuori sitten alkaisi uskoa näihin verenimijöihin. Kuitenkin uskoisin että Bram Stoker on halunnut kuvata rikollista, joka säälittä käyttää muita hyväkseen, ja sitten pakenee maansa hallituksen turviin, missä hän kuvittelee olevansa turvassa kostolta. Eli viittaus kreiviin merkitsee varoitusta siitä, että koskaan ei saa kehenkään luottaa sokeasti. Ja ehkä Bram Stokerin mielessä on kuvio, missä Dracula selittää Harkerille aikovansa rakenta...