Kansallinen yhtenevyys sekä demokratian kehittyminen merkitsevät politiikan normalisoitumista, mikä sitten tarkoittaa poliittisen kentän hajoamista

Monet meistä tavallisista ihmisistä olemme aina välillä olleet mieltyneitä esimerkiksi vallankumoussankareihin, ja heistä kertoviin tarinoihin. On todella viihdyttävää lukea kirjoja  joissa paetaan jotain poliiseja, ja sitten tietenkin kaikki ovat aina vain kavereita keskenään, mikä tietenkin lisää kirjojen sekä kirjoitusten luettavuutta ja miellyttävyyttä. Kun luemme erilaisia, ehkä nuorisolle tai myöhäisessä teini-iässä oleville ihmisille suunnattua agentti- tai sissisodasta kertovaa usein kaukaiseen menneisyyteen kuten Toisen Maailmansodan aikaan sijoittuvaa tarinaa, missä natsit jahtaavat sankareita, niin niissä toistuu yksi kuvio, mikä varmaan saa kaikki meidät varttuneemmat henkilöt hymyilemään.

Se liittyy kohtaukseen, missä sankari tapaa tiedottajan, joka antaa hänelle huipputärkeää tietoa. Juuri kun tuo tietolähde on lopettanut tarinansa, niin kuuluu askeleita tai moottorin ääntä, ja sitten sankari havahtuu. Näet silloin juuri pahikset saapuvat paikalle rynnäkkötykkien voimin, ja sankarin on juostava pakoon. Kohtauksessa on tietenkin tärkeää kertoa, kuinka kauhistunut tuo mies sillä hetkellä on, ja kuinka hän haukkoo henkeään. Tuon kohtauksen mestari oli aikoinaan Alistair MacLean, mutta muidenkin kirjailijoiden tuotantoon tuo kohtaus on sitten päätynyt. Kun pohditaan huippuluokan jännityskirjailijoiden tapaa tuottaa tekstiä, niin tietenkin on olemassa sellainen käsite, kuin “antimafiaromaani”. Siinä yleensä käsitellään sankarin toimintaa ikään kuin ylivoimaista rikollisjärjestöä vastaan.

Tällaisessa romaanissa sankaria vastassa on yleensä monikansallinen “illuminati”, eli salaliitto jonka jäseninä on huomattavia poliitikkoja, sekä jos vaikka käsitellään Ludlumin romaaneja, niin silloin tietenkin mukaan mahtuu johtavia amiraaleja sekä kenraaleita, joiden motiivina on tietenkin päästä USA:n presidentiksi. Se mitä nuo miehet tuolla viralla sitten tekisivät tai mitä he tekisivät virkavuosien jälkeen ei kuitenkaan noissa romaaneissa käydä läpi. Ludlum ei kuitenkaan ole koskaan käsitellyt sitä asiaa, että vaikka USA:n presidentti murhattaisiin, niin tietenkin varapresidentti voi jatkaa presidentin valtakauden loppuun, mutta sitten tietenkin määrätään uudet vaalit, niin kuin yleensäkin, ja tuolloin saattaa käydä niin, että tuo varapresidentti ei saa tarpeeksi ääniä.

Demokratiassa vallan kaappaaminen on todella vaikeaa, eikä siitä kenellekään mitään hyötyä ole. Vaikka joku henkilö saisikin sitten presidentin hengiltä, niin onko hän sitten kykenevä pitämään valtaa käsissään? Kun ajatellaan kaiken maailman vallankumousten sankareita, niin monet heistä ovat sitten vallan kahvassa ollessaan muuttuneet diktaattoreiksi, jotka ovat olleet vähhintään yhtä julmia, kuin ne ihmiset, jotka olivat heitä ennen vallassa. Ja tuon takia pitää aina muistaa se, että vaikka jonkun maan hallitus ei kovin hyvä olisikaan, jos asiaa tarkastellaan demokratian kannalta, niin nämä sissipäälliköt päästessään sitten myöhemmin valtaan päästyään ovat alkaneet toteuttaa “uudistuksiaan”, niin silloin on yleensä ollut edessä myös sellainen “puhdistus”, missä jopa miljoonia ihmisiä on kylmästi surmattu.

Yksi tuollainen tapaus sitten oli Pol Pot, jonka johdolla “Punaiset Khmerit” aikoinaan voittivat Kambodzhan hallituksen joukot, mutta muuttuivat sitten myöhemmin sellaisiksia hirmuhallitsijoiksi, että heidän kohdallaan historia hakee vertaistaan.  Kuitenkin aina välillä tulee mieleen sellainen asia, että monesti valta on sitten päätynyt entisten sissien käsiin, jotka ovat sitten toimineet vähintään vastoin ihmisoikeussopimusten pykäliä. Toisaalta noiden sissipäälliköiden määräämät julmuudet voivat olla ihan yhtä raakoja, kuin hallituksen joukkojen suorittamat “puhdistukset”. Ja joissain tapauksissa noiden sissien omissa toimissa on ainakin päälliköiden kohdalla ollut hiukan huomauttamista.

Sitten kun sota on voitettu, niin sissit ovat kieltäytyneet luopumasta vallasta, jota he ovat luvanneet luovuttaa kansalle. Valtion demokratisoimisen tärkein osa on tietenkin se, että ihmiset osaavat lukea, ja heillä on muutenkin asiat kunnossa. Lukutaito on siitä tärkeää, että he voivat tuolloin hankkia itse tietoa siitä, mikä on poliittinen tilanne tuolla maassa, ja tutustua ehdokkaiden argumentteihin. Vaikka joku hallitus olisi päätynyt valtaan kansannousun seurauksena, niin jos valtion asema stabiloituu, niin silloin tietenkin tuo kansallinen konsensus katoaa, ja ihmisiä sitten alkaa kiinnostaa monet muutkin asiat. Tuolloin “kansallinen yhteneväisyys” sitten rakoilee, ja perustuslain säätämisen jälkeen tulevat eteen arkiset ongelmat, kuten koulutuksen, verotuksen sekä muiden valtion kehitykseen kuuluvien asioiden sisällöstä päättämiset, ja viimeistään verotus sitten saa aikaan sen, että kansallinen yhteneväisyys on menneen talven lumia.

Ja kun valtio aloittaa tien kohti demokratiaa, niin jossain vaiheessa se on vastatusten oman poliittisen menneisyytensä kanssa. Menneisyys on asia, mitä emme voi muuttaa, tai ehkä sitten aikakoneen rakentamisen jälkeen siihen pystymme. Mutta se saattaa pitää sisällään hyvin ikäviä asioita, joista kukaan ei aluksi edes halua puhua. Kuitenkin puhuminen päästää pahan pois, ja jos esimerkiksi ilmiannoista sekä vainoista puhutaan aikuisten tavoin, niin silloin varmasti saattaa löytyä ihmisiä, jotka ovat tehneet noita asioita vastoin tahtoaan, ja joista mahdollinen turvallisuuspoliisi sitten on vain mustamaalauksen eli tekaistujen todisteiden avulla tekaissut omia avustajiaan.  

Ja kun puhutaan ilmiannoista sekä vainoista, niin totuuden kanssa on helppoa elää. Totuus vie näet kiristäjiltä aseen kädestä, ja muistakaa että kukaan meistä ihmisistä ei ole vastuussa teoista, joita on tehty ennen meidän syntymäämme. Eli maailmassa on yleensä oikeustieteessä vallalla sellainen näkemys, että rikoksen pitää olla henkilön itsensä tekemä, eikä kukaan vuonna 1975 syntynyt ole vastuussa joskus 1940- luvulla tapahtuneesta toiminnasta, vaikka se ei ehkä kaikkia ihmisiä miellytä. Ja jos isämme tai isoisämme ovat käyttäneet virkojaan tai asemaansa väärin, niin se ei ole meidän ongelmamme, koska emme kuitenkaan ole tuolloin Talvisodan aikaan olleet edes “suunnitteluasteella”.