Miksi älykkäillä ihmisillä on yleensä melko vähän ystäviä, on kysymys joka on varmaan askarruttanut monia ihmisiä maailmassa. Kun ajatellaan sellaisia superneroja kuin Albert Einstein tai Isaac Newton, niin he olivat varmasti aikoinaan melko yksinäisiä ihmisiä. Noista kahdesta varsinkin Newton oli varmasti aikoinaan melko outo lintu, ja hän saattoi kärsiä yksinäisyydestä paljon enemmän kuin joku nykyaikainen ihminen.
Tuolloin 1600-luvulla oli ihmisten velvollisuus mennä naimisiin, ja naimattomana miehenä Newton sai varmasti tuntea yhteisön paineet niskoillaan, koska tuolloin oli ajan hengen mukaista, että homoseksuaalit hirtettiin. Albert Einsteinillä ei kuten muillakin suurilla tiedemiehillä ei ole ollut myöskään ole ollut ainakaan mitään kovin onnellisia avioliittoja, ja muutenkin heitä on pidetty melko vaikeina ihmisinä.
Kuten on pidetty myös maamme kansallissäveltäjä Jean Sibeliusta, jonka tavasta esimerkiksi repiä lahjaksi saamiaan seteleitä on tullut legenda. Myös muita taiteilijoita on pidetty varmasti hiukan vaikeina ihmisinä, ja siksi heillä on ollut vaikeuksia hankkia ystäviä, koska heidän luonteensa on ollut sellainen, että he uskaltavat sanoa sen mitä ajattelevat. Samoin monilla taiteilijoilla on hiukan impulsiivinen luonne, että he saattavat olla hiukan erikoista seuraa sellaisesta ihmisestä, joka on jotenkin pidättyväinen luonne. Kuitenkin moni taiteilija sekä huipputiedemies on oikeastaan halunnut olla yhteiskunnassa "prime mover", joka helposti aistii epäkohtia sekä haluaa aktiivisesti vaikuttaa niihin.
Kuitenkin älykkäillä ihmisillä on sellainen vaikeus, että he seuraavat ihmisten esiintymistä melko tarkasti, ja siksi he huomaavat helposti, jos joku toinen esittää olevansa ystävällinen. Tuolloin tietenkään mitään välitöntä ystävyyssuhdetta on vaikea muodostaa tällaisen henkilön kanssa. Kun puhutaan siitä, mitä varten älykäs ihminen on niin vaikeasti lähestyttävä, niin silloin pitää muistaa se, että he saattavat hiukan ajatella sitä, että toisen osoittama kiintymys ei ole aitoa.
Ei ole järkevää ainakaan aivan heti ryhtyä luottamaan toiseen ihmiseen täydellisesti, koska se saattaa sitten kostautua esimerkiksi siinä, että alkoholi sekaan laitetaan unilääkkeitä, ja tuolloin seuraamukset voivat olla hyvin ikäviä. Kun taas puhutaan esimerkiksi vankiloiden sekä psykiatristen sairaaloiden potilaista, niin tietenkin älykkäät henkilöt ovat vaikeita "asiakkaita". Psykiatrinen hoito perustuu luottamukseen potilaan sekä hoitohenkilökunnan välillä, ja jos tuo luottamus petetään, niin silloin tietenkin sen uudelleen rakentaminen on erittäin vaikeaa. Sen tähden on tärkeää, että hoitohenkilökunta pitää huolta vaitiolovelvollisuudestaan, koska psykiatrit ovat ihmisiä, joiden työ perustuu siihen, että potilaat luottavat häneen, ja uskaltavat kertoa hänelle asioita, joita he muuten eivät uskalla mainita.
Älykkäät ihmiset osaavat mielistellä vanginvartijoita, ehdonalaisvalvojia sekä psykiatreja sekä lukea ikään kuin "rivien välistä" sitä, mitä heille sanotaan, niin silloin tietenkään tuollainen ihminen ei mikään kovin helppo asiakas ole. Tuolloin ei "normaalin ihmisen" joita hoito- sekä valvontahenkilökunta edustaa, onnistu ikään kuin nousemaan vangin tai mielenterveyspotilaan yläpuolelle, ja tekemään hänelle kolmen siirron shakkimatteja. Tuossa tapauksessa pitää vangin tai potilaan kanssa toimivan ihmisen perustella itselleen jollain muilla tavoilla hoidon tarvetta. Samoin älykkäät ihmiset ovat vaarallisia, kuten esimerkiksi monissa vankiladokumenteissa kerrotaan.
He osaavat vapautua käsiraudoista, ja koska nykyaikaisen "sosiaalisuuten" perustuvan terapian kohdalla ei toimi menetelmä, missä hoitohenkilökunta ikään kuin tiedustelee potilaan tuttavilta hänen oireistaan, jotta he osaavat sitten hoitaa tuota ihmistä kunnolla. Tuo tapa ei ole aivan sitä, mitä tarkoitetaan oireiden havaitsemisella, ja se tietenkin on hyvin ärsyttävää potilaasta. Mutta tuo tapa tietenkin on hyvin helppo sekä psykiatrin aikaa säästävä, koska silloin hänen tehtäväkseen jää lääkkeiden tarkastaminen.
Mutta tuon tekniikan moraalisuudesta kuitenkin voidaan aina keskustella hyvin vakavasti, ja samalla myös pitää kysyä sitä, että onko oikein kuitenkaan pettää potilaan tai vangin luottamusta sillä tavoin, että sitten käydään kertomassa nämä kaikki tapaamisissa esiin tulleet asiat hänen lääkärilleen. Samoin kun ihminen puhuu esimerkiksi psykiatrilleen, niin tietenkin hän uskoo varmasti tämän olevan vaitiolovelvollinen, ja että tälle voi sitten puhua myös asioista, joita ihminen ei halua vanhempiensa tietävän. Mutta sitten joskus tulee tuollaiselle psykiatrille mieleen, että hän voi sitten kertoa noita juttuja potilaan vanhemmille. Siinä sitten saattaa hoitosuhteessa rakennettava luottamus sitten tuhoutua täysin.
http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/5-syyta-miksi-alykkailla-ihmisilla-on-vahemman-ystavia/6356020
Comments
Post a Comment