Vihasta on kirjoitettu paljon kirjoja, ja siitä kuinka vihaa kohdistetaan johokin kohteeseen on vielä enemmän kirjoja. Kun puhutaan siitä, että ihminen on raadollinen olento, jonka käytös voi olla hyvin pettävää, niin silloin pitää muistaa se, että koskaan ei saa antaa tunteiden mennä järjen edelle. Jos joku ihminen pääsee valtiossa oikeaan asemaan, niin hän voi hyvin käyttää asevoimia omien etujensa ajamiseen. Ja jos joku sitten on toiminut lain kirjainta vastaan, niin hänet voidaan mukavasti vaientaa, jotta ikäviä todisteita ei jää jälkeen. Isku Kolumbiaan on kirja, missä kuvataan “pimeää operaatiota”. Mutta onko tuo kuvitteellinen operaatio tehty oikeasti siksi, että sillä halutaan rangaista jotain huumekauppiasta? Vai onko tuolla kirjalla sellainen sanoma, että tuolla iskutaktiikalla, missä huumepomoja mestataan täsmäpommeilla tarkoitus peittää esimerkiksi joku CIA:n aseavun kaltainen asia, joka on suunnattu joillekin sisseille?
Jos tuota operaatiota ajateltaisiin todella tarkasti, niin esimerkiksi lentokoneen lentäjälle ei ehkä tarvitsisi kertoa, että hän tekee mestausiskun, vaan hänelle voidaan valehdella iskun olleen joku simulaatio tai sotaharjoitus, ja sitten tietenkin koneen tehtävätallenne voidaan vaihtaa, jotta kukaan ei saa tietää tällaisesta toiminnasta. Eli tuossa kirjassa Tom Clancy löytää myös paljon syvällisemmän roolin näille operaattoreille, joita ohjaa Valkoisesta talosta amiraali Cutter, jonka esikuva ilmeisesti on joko amiraali Souers tai Hillerkoetter. Kun tätä opusta lukee, niin silloin kyllä itselleni nousee hiki pintaan, eli jos ihminen tekee itse rikoksia, niin silloin hänet on sitten helppo myös poistaa ikään kuin muonavahvuudesta. Ihmisille luodaan helposti sellainen kuva, että kaikki maailman ihmiset ikään kuin puhuvat totta. Kun puhutaan luottamuksesta, niin silloin tällöin silmieni eteen tulee sellainen muisto, missä eräs henkilö kysyi minulta, että antaisitko lompakkosi minulle?
Niin hyvää kaveria ei varmasti ole, että hän ei jossain vaiheessa voisi muuttua ahneeksi, ja kuten tiedämme, niin tilaisuus tekee varkaan. Kun puhutaan siitä, kuinka esimerkiksi presidentti Koivisto puhui luottamuksesta, niin silloin tietenkin unohdetaan sellainen asia, että hän ei ole ihminen, joka työskentelee jatkuvasti epärehellisten ihmisten kanssa. Kun itse joskus katselen sellaisia uutisia, missä henkilö on juonut toisen tarjoamaa glykolia tai metanolia, niin silloin kyllä mietin, missä tuollaisen ihmisen oma itsesäilytysvaisto oikeastaan on. Eli ei kai hän nyt kuvittele, että jos joku tuntematon tuo hänelle viinipullon riidan päätteeksi, ja tuo henkilö tunnetaan kostonhimoisena, niin silloin tuo viini automaattisesti juodaan. Sama koskee esimerkiksi rikoksia, joita valtio tai sen edustaja teettää muilla. Vaikka joku huumepomo saa muka luvan lennättää huumelasteja jossain ilmatilassa esimerkiksi sitä vastaan, että hänen koneensa sitten vievät vaikkapa CIA:n aselasteja takaisin, niin silloin kyllä kannattaa tuollaisista asioista olla hiljaa.
Missään nimessä ei kannata luottaa siihen, että tuollaisen luvan antaja sitten on oikeasti oikeutettu noita lupia jakamaan, joten sitten jossain vaiheessa saattaa eteen tulla sellainen asia, että noista lentäjistä halutaan eroon. Eli en usko että tuollaisia asioita kukaan haluaa käsitellä oikeudessa, ja sitten voidaan käyttää esimerkiksi Harrieria tai jotain muuta hävittäjää ampumaan tuo kone alas. Tai sen lastin sekaan voidaan kätkeä pommi, ja sitten on Bermudan kolmioon taas kerran kadonnut lentokone. Tuollaisten asioiden takia ei koskaan kannata lähteä tekemään mitään rikoksia. Näet rikosten teettäjä saattaa jossain vaiheessa kohdata sellaisen ajatuksen, että hän haluaa koko hommasta eroon, mikä saattaa aiheuttaa joukon ihmisten katoamisia.
Kosto on tietenkin hyvä motiivi, ja esimerkiksi “Isku Kolumbiaan” teoksessa nuo kenttä-operaattorit valitaan ihmisistä, joilla on syytä vihata huumekauppiaita. Kuitenkaan vihan ei koskaan saisi antaa sumentaa omaa harkintakykyä, vaan aina pitää kysyä itseltä, että “miksi tällainen asia tehdään”? Toisen ihmisen vihaa on helppo käyttää hyväksi, ja sitten hänelle voidaan antaa käsky esimerkiksi surmata joku “huumepomo”. Kuitenkin tällaisessa tapauksessa kannattaa hieman miettiä sitä, että lukiko sen ihmisen otsassa, että hän oli sama mies, mitä tappomääräyksen antaja esittää hänen olevan. Tuolloin pitää muistaa se, että esimerkiksi epärehellinen liikemies saattaa tuollaisia tietoja hyväksikäyttäen manipuloida jonkun ihmisen raivaamaan omia kilpailijoitaan pois tieltä.
Vihan herättäminen on todella helppoa, ja siihen riittää se, että joku ihminen esimerkiksi hakataan, ja hänen väitetään joutuneen jonkin etnisen ryhmän jäsenen tekemän rikoksen uhriksi. Tuolla tavoin sitten hänessä herätetään sellainen rasismi, mitä voidaan käyttää hyväksi. Ja viha sitten voidaan kanavoida sellaisiin kohteisiin, joita valtion johto haluaa tuollaisen ihmisen kautta tuhota. Tai oikeastaan voidaan sanoa paremminkin niin, että valtion johdon nimissä esiintyvä taho haluaa ehkä käyttää tuollaista ihmisvihaajaa tuhon välikappaleena. Tuolloin muistuu mieleen erään matemaatikon nimeltään Kurt Gödel kohtaama ehkä sepitetty pahoinpitely, jonka tekijöiksi väitettiin natseja. Tuo teko sai sitten hänet muuttamaan USA:aan, mikä sitten saattoi estää Saksaa saamasta ydinpommia, koska Gödeliä tarvittiin eräiden tuossa prosessissa käytettävien tarkkuuslaskimien valmistamiseen.
Se että ihminen joutuu rikoksen uhriksi ikään kuin antaa hänelle moraalisen oikeuden vihata jotain ihmisryhmää, ja sitä kautta sitten vihaan kasvatettu ihminen sitten voidaan hyvin helposti manipuloida tai oikeastaan usuttaa esimerkiksi huumemiesten kimppuun. Vaikka tuosta asiasta sitten tietenkin voidaan tehdä mukava pikku elokuva tai kirjoittaa kirja, niin todellisessa elämässä kyseisen henkilön kohdalla voitaisiin puhua suoraan pelkästään hyväksikäytöstä. Hänen raivoaan käytetään silloin asioihin, mitä varmasti haluttaisiin käsitellä oikeudessa.
https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/
Comments
Post a Comment