Olisiko "Star Trek"-elokuvasta tuttu materian siirtäjä oikeasti edes kaukaisessa tulevaisuudessa mahdollinen?

Tietotekniikan ihmeellisyyksiin kuuluu se, että koko tietokoneiden maailma on keinotekoinen, ja esimerkiksi tietokoneiden näytöillä voidaan tehdä asioita, jotka eivät missään nimessä olisi “reaalimaailmassa” mahdollisia. Ja siksi esimerkiksi elokuvien tekijät hyödyntävät tietokoneita koko elokuvan tekoprosessin ajan. Tietokoneohjelman avulla voidaan luoda esimerkiksi sellaisia trikkikuvia, missä ihminen lentää toisille planeetoille kuin supermies ilman mitään avaruuspukua. Jos “Teräsmies” tekisi tämän oikeasti, niin silloin hänen ihonsa pitäisi olla todella kestävää tekoa, sekä omata todella loistavan kyvyn pidättää hengitystä, koska mikrometeorit iskevät häneen erittäin suurella voimalla, ja samoin matka toisille planeetoille kestää vähintään tunteja, jos hän sitten saavuttaa valon nopeuden.

Toki voidaan hiukan kehitellä tuota “Teräsmies”, ja olettaa että hänen sivilisaationsa olisi vaikka miljoona vuotta ihmistä kehittyneempi, joten hänen elimistöönsä olisi ehkä asetettu eräänlainen sydänkeuhkokone, joka pelkistää vereen kerääntyvää hiilidioksidia takaisin hapeksi ja hiileksi johtamalla sitä esimerkiksi aktiivihiilen läpi. Tuollainen “filtteri” voidaan teoriassa asentaa ihmisen laskimoon, mutta en usko että tähän kukaan suostuu.. Sen avulla voitaisiin ihmisen selviytymisen mahdollisuuksia kehittää, mutta voidaan varmasti sanoa, että tuollaisen huippukehittyneen sisäisesti asennetun sydänkeuhkokoneen sijoittaminen ihmisen sisään voi olla kuitenkin mahdottomuus, koska en usko kenenkään vapaaehtoisesti tällaiseen testiin lähtevän, enkä edes vakavissani usko että tämä laite olisi koskaan asennettu yhteenkään ihmiseen.

Mutta tietenkin voidaan ajatella, että astronauteilla olisi ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa tuollainen verta hapettava väline sisäisesti asennettuna. Tietenkin yksinkertaisin tapa matkustaa toisille planeetoille on laittaa VR-eli virtuaalitodellisuus-lasit päähän, ja sitten katsoa jonkun luotaimen ottamia kuvia tuon taivaankappaleen pinnasta.

Mutta jos palataan taas alussa mainittuun “Teräsmieheen”, niin toki tuollainen lento avaruudessa ilman mitään alusta olisi täysin mahdollinen, jos ihminen jäädytetään absoluuttiseen nollapisteeseen, jolloin hänen elimistössään ei enää tapahdu mitään kemiallisia reaktioita, ja sitten kun tuo jäähdyttäminen tapahtuu, niin tietenkin tuossa tapauksessa pitäisi sitten henkilön ruumis valaa esimerkiksi jääpalan sisään, jotta hänen ihoaan eivät mahdolliset mikrometeorit pääse vahingoittamaan. Kun ihminen on jäädytetty absoluuttiseen nollapisteeseen, niin silloin kaikki kemialliset prosessit ovat loppuneet sekä molekyylien värähtely on päättynyt. Tuolloin ihminen ei tietenkään vanhene ollenkaa, mutta sitten tietenkin tulee ongelmia sen kanssa, että mitä jos kyseinen pakaste tämän jälkeen pitäisi herättää tuosta ruususen unesta.

Eli tuon heräämisen pitää tapahtua todella tarkoin säädellyssä prosessissa, missä ruumiinlämpö palautetaan hyvin hitaasti normaaliksi, ja jossain vaiheessa henkilölle annetaan sähköisku rintaan, jolla hänet sitten saadaan virkoamaan tuosta “kyberunestaan”. Mutta ongelmia tulee sitten, kun henkilö pitää palauttaa henkiin, koska silloin tarvitaan avaruusalusta, joka suojaa häntä tappavalta kosmiselta säteilyltä. Joskus luin kirjan, missä joku “organisaatio” suoritti tällaisen operaation, eli se palautti salaiselta avaruuslennolta palaavat astronautit Maahan niin, että ensin heidät pakastettiin äärimmäisen kylmään tilaan, jonka jälkeen näiden kuvitteellisten henkilöiden ruumiiden ympärille valettiin jäätä, ja heidät syöstiin avaruuteen, minkä jälkeet tuo alus, millä he olivat tehneet matkaa tuhottiin.

Kun nuo jään ympäröimät henkilöt sitten pääsivät Maan lähelle, niin heidät suljettiin satelliitin sisään, johon oli asennettu tarvittavat elintoimintojen palauttamiseen tarvittavat laitteet, ja sitten nämä henkilöt laskettiin Maahan tieteellisissä kapseleissa. Tuossa kirjassa kuvaillut tapahtumat sijoittuivat lähitulevaisuuteen, ja siinä joku valtio lähettää salaisen retkikunnan kohti Triton-kuuta, ja palauttaa tuon miehistön takaisin Maahan, eivätkä he koskaan kykene kertomaan missä he olivat käyneet, koska yhtään todistetta ei koskaan ollut. Eli heidän perheilleen kerrottiin sellainen tarina, että nämä henkilöt olivat olleet tutkimusmatkalla jossain Etelämantereella, joten siksi he eivät voineet edes kertoa mitä olivat nähneet.

Tällaiset tarinat ovat hyvin yleisiä jossain SciFi-kirjoissa, joissa yleensä leikitellään monilla erilaisilla asioilla, joita ei ehkä koskaan edes kyetä tekemään, mutta tietenkin avaruus sekä sen monet mahdollisuudet kiinnostavat tutkijoita sekä tiedemiehiä ja Insinöörejä, ja oletetaan että henkilö työskentelee insinööritehtävissä vaikkapa Etelämantereella, niin hänellä varmaan on aikaa kirjoittaa esimerkiksi loistavia romaaneja, koska tuolla ammattikunnalla ei siellä varmaan kovin paljoa töitä ole, ellei sitten erilaisia järjestelmien toimintaa koskevia tehtäviä lasketa lukuun. Tuolloin syntyy erilaisia villejä ajatuksia, joiden vieminen paperille tai tietokoneelle voisi olla ihan mukavaa. Näet en usko, että kukaan aikuinen jaksaa koko vuotta pelata tietokoneella. Kun puhutaan esimerkiksi tietokoneiden ultrarealistisista simulaatioista, niin silloin varmaan kaikille tulee mieleen elokuva nimeltään Tron, missä ihminen ikään kuin siirtyy tietokoneen sisään.

Tuosta samasta asiasta voitaisiin tehdä joku “Saw-tyylinen elokuva, missä henkilöt pelaavat tietokoneella sekä VR-laitteilla jotain taistelusimulaatioita, ja heidät on sitten samalla istutettu sähkötuoliin, ja kun he sitten ampuvat toisiaan, niin silloin kuolemakin on realistinen. Itse kopioin idean tähän kauhujen simulaatioon elokuvasta “Matrix”, missä ihminen ikään kuin asuu tietokoneen luomassa keinotodellisuudessa. Jos tuo “pelaaja” kuolee tuossa virtuaalisessa maailmassa, niin hän samalla menehtyy oikeasti. Kuitenkin elokuvissa esiintyy myös laitteita, joita ei varmasti heti uskoisi mahdolliseksi. Tai siis teoriassa nämä laitteet ovat aivan mahdollisia, mutta sitten käytännön teknisen toteutuksen kanssa tulee sitten todellisia ongelmia. Yksi niistä laitteista, mitä varsinkin “Star Trek”-elokuvissa esitellään hyvin mielellään on “materian siirtäjä”.

Tuo laite on sikäli täysin mahdollinen, että ihminen voidaan ionisoida, ja ampua hiukkaskiihdyttimellä johonkin tiettyyn kohtaan, mutta ongelmia tulee sitten siinä tilanteessa, kun ihminen pitää kasata uudelleen tuosta ionipilvestä, joka on tuohon kohtaan laukaistu. Tuollainen materian siirrin voisi toimia siten, että ensin vaikkapa ihminen ionisoidaan siten, että hänen ruumiinsa molekyylit lähetetään ionitykillä johonkin pisteeseen, jossa olevat laite sitten pysäyttää nuo ionit, ja sitten robotti asettaa ne samaan järjestykseen, kuin mitä ne olivat ennen lähetystä. Idean tuhon kopioin museo-rakentamisesta. missä jokainen irroitettu kivi numeroidaan, jotta ne voidaan laittaa takaisin samaan järjestykseen.

Tässä kuvitteellisessa  mallissa vain uudelleen kasattava objekti olisi ihminen, joka rakennetaan uudestaan  numeroiduista soluista tai molekyyleistä, mutta tuolloin toimivan tunnistujärjestelmän rakentaminen voi olla vaikeaa, koska tarpeeksi pieniä RFID-siruja ei ehkä edes 4000-luvulla löytyisi aivan jokaisesta varastosta, jotta ne voidaan kiinnittää esimerkiksi aminohappo-molekyyliin tai asentaa jokaiseen soluun, ja sitten robottien kyky järjestää nuo partikkelit olisi huonontunut. Näet tuossa kuvitteellisessa tapauksessa tuo objektin uudelleen rakentaminen tapahtuisi nimenomaan robottien avulla, ja tietenkään tuolloin ei olisi takeita siitä, voidaanko ihminen palauttaa takaisin henkiin.

Tai sitten tuo temppu tehdään, niin että ihmisen solut irrotetaan toisistaan sekä varataan sähköllä, minkä jälkeen ne voidaan sitten lähettää tuollaisen GAUSS-tykin avulla kohteeseen, ja jos nuo solut olisi varustettu nano-kokoisella RFID-tunnistimella, niin silloin tietenkin robotit voisivat koota tuon ihmisen uudelleen. Tuo kokoaminen tapahtuisi nanorobottien avulla, niin että ne asenisivat jokaisen irrotetun solun uudelleen samaan paikkaan, kuin missä se oli ennen kuin  tuo koehenkilö muutettiin ioneista koostuvaksi pilveksi. Kyseinen laite hypoteettinen toteutettaisiin siten, että ensin kohteeseen lähetetään alus, jolla olisi käytössään tarvittava palautuksen käytettävä tekniikka, ja sitten tuo ionisäde lähetetään  kyseisen luotaimen perään.

Mutta tämä tekniikka on vain teoriaa eikä ehkä muutu koskaan todennäköisesti tällaista välinettä valmisteta,  ja siksi noita materiansiirtimiä on olemassa vain elokuvissa. Kuitenkin tuollainen laite voisi toimiessaan olla sellainen väline, mikä mahdollistaa ihmisen matkustamisen tähtiin. Eli tuolloin ihminen muutetaan ionivirraksi, joka lähetetään toiselle tähdelle ionisuihkun muodossa, mutta tuon henkilön kasaaminen uudelleen voi sitten tuottaa todella suuria ongelmia. Joten tuollainen väline ei ehkä ole vielä vähän aikaa mahdollinen, ja tietenkään sen testaamiseen voi olla vaikeaa löytää henkilöitä. Joten tällaiset teknologiset ratkaisut edustavat mitä loistavinta mielikuvitusta, mitä ihminen voi kehittää, ja niistä voi lukea esimerkiksi loistavien kirjailijoiden tekemistä kirjoista, joita saa hankittua lähes kaikkialta.

https://kirjabloggaus.blogspot.fi/